Sudenkorento oli muuttunut ampiaiseksi, joka näytti piikkiään.
Filosofimme seisoi hämmästyksestä äänetönnä ja tarkasti koomillisella ihmetyksellä vuoroin vuohta, vuoroin tyttöä.
— Pyhä Neitsyt! hän sanoi viimein, kun sai hämmästykseltään puhutuksi, — aika terhakka pari!
Mustalaistyttökin katkaisi äänettömyyden.
— Sinä olet aika julkea lurjus.
— Anteeksi, neiti, sanoi Gringoire hymyillen; — mutta miksi olette sitten ottanut minut mieheksenne?
— Olisiko minun pitänyt antaa hirttää sinut?
— Te siis otitte minut mieheksenne ainoastaan pelastaaksenne henkeni? runoilija sanoi hieman pettyneenä rakkaudentoiveissaan.
— Ja mistä muusta syystä olisin mielestäsi sen tehnyt? Gringoire puraisi huultaan.
— No samapa se, hän sanoi, en olekaan vielä niin voitollinen Amorin palvelija kuin luulin. Mutta miksi sitten lyödä rikki tuo ruukku vaivainen?