Hän päätti lopuksi asettua odottavalle ja huomioita tekevälle kannalle, se oli juuri sama asema, jonka tyttökin jo edeltäkäsin oli aikonut ottaa. Tulokseksi tulikin, että vihollisjoukot asettautuivat vastatusten, mutta että vastoin molempien toivoa, ei mitään ottelua tullutkaan.
Hetkisen ennen määräaikaa marssi William huvilalle päin, missä vanha täti veljentyttärineen asui. Hän pysähtyi erään huoneuston suojaan voidaksensa tehdä huomioita. Hän oli utelias näkemään, josko tyttö todellakin tulisi, hän luuli melkein varmaan hänen jäävän pois. Hänestä tuntui niin oudolle, mutta hän ei suonut itsellensä aikaa ruvetakseen mielialaansa tarkemmin miettimään. Hän toimi enemmän vaistomaisesti kuin ennakolta muodostetun päätöksen mukaan. Hänen huomaamattansa olivat johtolangat hänen tahtonsa ja toimintansa välillä jo poikkikatkaistut ja hän kulki tyttöä kohti nyt ikäänkuin luonnonmahdin vetämänä.
Muutama minuutti ennen puolta viittä tuli neiti Hagberg verannalle ja läksi määräpaikkaa kohti. William seurasi häntä jonkun matkan päässä, ja kun neiti Hagberg oli ehtinyt kylpölän alueen ulkopuolelle, meni William hänen luokseen ja tervehti.
"Oletteko täällä?" sanoi tyttö vaan.
"Kyllä. Olen seurannut jälessänne."
"Kuinka kauan?"
"Huvilasta saakka, missä asutte!"
"Miksikä niin?"
"Tirkistelläkseni teitä tietysti! — — Suoraan sanoen — Uskoin tuskin että tulisitte."
"Näette että niin kumminkin tein."