Raskain ähkyvin huokauksin tekee höyrykone kovaa työtänsä. Väliin kuuluu se väsyneeltä ja vaivaloiselta kuin ylivoimin kuormitetun eläimen puhallukset, joskus taas niin toivottomalle, mutta kumminkin voimallaan vaikuttavalle kuin taisteleisi jättiläiskokoinen ihmeotus tuskallista kuolonkamppaustansa tuolla alhaalla.
Konehuoneen avoimesta akkunasta näkee kirkkaaksi kiilloitettujen teräsakselien tahdikkaan taksutuksen ylös alas. Pyörähuoneen alta häämöittävät punaset siiventerät kuin suuret vereen ryvettyneet hampaat petoeläimen kidassa, Vesi vaahtoaa valkeana mihin ne painuvat, ja kauan laivan mentyä näkyy vielä kiehuen, kuohuen jälki, valkeana kuin maito, kuin linnunrata kylmänkirkkaana talviyönä, unelmahienoine, vihreähköine vivahduksineen.
Taivas on harmaa ja matala. Elävinä olentoina, vaihtelevina muotoina ajelevat pimeät pilvet toisiaan kuumeisesti taistellen olemassa olostaan. Ne pilstotaan palasiksi, kääriytyvät yhteen ja myrsky vitsoo niitä eteenpäin; ne kieppuvat mastojen huipuissa, repeytyvät riekaleiksi ja häipyvät ilmaan.
Idässä kohoaa Hallannin rannikko lainehtivine pengerpiirteineen, lähimmät kalliot häämöttävät punaisina ja harmaina, kaikin graniitin sammal, jäkälä, roso ja rakovivahduksin, käyden yhä utuisemmiksi ja utuisemmiksi reunaa kohden, joka taivaansinisenä loistaa vasten harmaata ilmaa.
Vasemmalta näkyy aava meri. Tuolla kaukana on rajuilma keskittynyt paksuksi, sameaksi sinipunervaksi pilviseinämäksi, joka reunustaa taivaanrannan. Takaa tämän paksun verhon kuumottaa hehkuen aurinko. Sen voi eroittaa valovivahduksena, pyöryläisenä vailla varmoja rajoja, heijastaen tuskin huomattavan loisteen tummaan vedenpintaan.
Korkeina, suorina ja jäykkinä kohoavat harmaasta ilmasta Nidingenin valotornin molemmat puusotamiehet varvatuine vartaloineen, ja pienine päineen, joista silmät yöllä punertaen loistavat.
Neljä lokkia seuraa laivaa. Ylös, alas nousevat ja laskevat ne. Väliin aivan veden pinnassa, väliin vähän ylempänä tähtäilevät ne tarkoilla silmillään kuohuvaan vanaveteen. Ja niin pian kuin vilahtaa jotain syötävää tuolla alhaalla, syöksähtävät ne sikin sokin veteen, viiltäen ilmaa viitakesiivillään. Tuokion räpisteltyään veden pinnassa, liitelevät ne taas kauas, jatkaen lentoaan, tyyninä ja verkalleen, tasaisesti, kömpelösti liikutellen siipiään.
Matkustajat kävelevät edestakaisin peräkannella, lämpimiin kääriytyneinä, sillä tuuli on tuima ja kylmä, ainoastaan eräs 16-vuotias herrasmies pitää takkiansa olkapäälleen viskattuna. Vilusta väristen on hän asettanut kehittymättömän vartalonsa ja uuden-uutukaisen talvipukunsa erään nuoren neidon katseltavaksi, joka istuu sohvalla sinervänä pakkasesta ja mieltäkiinnittävänä.
Katselen nuorta miestä tarkemmin. Iho lienee kaunis, kun ruumiinlämpö on kohtuullinen. Piirteet ovat hienot ja hän on terveen näköinen.
Aina kello kahdeksasta, jolloin hän astui laivaan, on hän ollut innokkaasti puuhassa poltellen suuria sikareja. Kun päivälliskäsky annettiin, näytti hän olevan hiukan hämillään, ruokasalissa ei häntä nähty, kun tulin kannelle jälleen, seisoi hän kaidepuuhun nojautuneena vastasytytetty sikari suussa, unelmoiden katsellen sadesumuun.