Kun he olivat tulleet kadulle pälkähti Williamin päähän yht'äkkiään:
"Menemmekö tervehtimään äitiäni? Otamme hänet mukaan ja menemme hotelliin syömään illallista?"
Tytön kasvot välähtivät ilosta, mutta hän pysähtyi yht'äkkiään.
"Sepä olisi kovin hauskaa", sanoi hän innokkaasti. "Mutta en tiedä, uskallanko."
"Uskalla! Oh! Mitä lörpötystä se on. Ei mahtane majurska välittää siitä sen enempää kun sanotte, että olette ollut Kate Zimmermannin seurassa."
"Majuurskasta minä viisi. Mutta mitä ajattelee teidän äitinne. On myöhäistä."
"Kuulkaa — pikku neiti — luuletteko etten minä voi vastata tästä asiasta?"
Neitosta halutti kovin tulla mukaan, eikä tarvittu paljonkaan houkuttelutaitoa. Hetken perästä olivat he jo antaneet hinata itsensä Mosebackin sillalle ja olivat jo tiellä rouva Zimmermannin asunnolle. Hän oli kotona, sillä Skeppbroolta olivat he jo nähneet tulen tuikkavan akkunasta.
Eräällä pikku kadulla Mosebackin torin toisella puolella kohtasivat he meluavan joukkueen; pienonen vavahti pelästyksestä ja William pujotti hymyillen käsivartensa tytön käsikoukkuun.
"Ei se mitään tee täällä Södernillä", sanoi hän tyynnyttäen. Ja he menivät edelleen.