"Sitä ei hän kutsu työksi. Hän asettaa siksi suuret vaatimukset itselleen."
"Entäpä sitte novellit ja näytelmäkappale?"
"No niiden nojallahan hän nyt elää — tietysti. Tarkoitan, että niiden kauttahan hän saavutti sen hiukkasen kirjailijanimeä, mikä hänellä on, mutta hän kirjoitti ne molemmat ensi vuotena täällä ollessansa."
"Hän kirjoittaa romaania nyt."
"Hän kirjoittaisi, mutta ei voi."
"Miks'ei?"
"Niin sitäpä juuri niin tarkoin ei ole helppo sanoa. Hänhän tahtoo pitää kaikki ihmiset niin kaukana, ettei vain kukaan saisi nähdä miten asian laita on. Muut eivät edes sellaista aavistakaan ja minullekin on se vaan arvelu."
"Puuttuuko häneltä kykyä?"
"Ei. Kaukana siitä. Mutta luulen, että hän on tuota tunteettoman osaa näytellyt jo niin kauan, että hän alkaa jähmettyä sisällisesti. Hän huomaa sen itsekin — ja kärsii siitä sanomattomasti."
"Näyttää kuin alati jokin häntä ahdistaisi. Hänellä ei ole lepoa. Nyt ymmärrän — — — hän tuntee kuinka hän kuivettuu. Se lienee kauheata."