Jumala sai armahtaa sitä, joka nyt veti siitä nuorasta, ettei Marianne muka mitään hyötyä talossa tehnyt, johon lauseeseen neitsytkin aina ennen oli liittänyt hartaat vahvistus-huokauksensa.
Marianne tunsi lapsen tavoin luottavansa tähän riuskaan, työteliääseen vaimoon, jolla näytti olevan horjumaton tahto kokoonkuivaneessa ruumiissaan. Hän ei näkynyt koskaan muuta maailmassa ajattelevankaan kuin työtä.
Marianne tuli nyt usein keittiöön, — hän tuli sinne tuttavallisen uteliaisuuden ajamana ja rupesi siellä ennen pitkää varsin hyvin viihtymään. Ruoanlaittamista ei hän koskaan olisi luullut niin monimutkaiseksi. Ja kuinka tarkkaa huolenpitoa tarvittiinkaan, ennenkuin Tomtön suurenmoinen maatalous kaikkine pikkutoimineen tuli hyvin hoidetuksi! Marianne ihmetteli, ettei koskaan mitään unohdettu sivupuuhista, jotka kuuluivat tämän suuren kellorakennuksen kunnolliseen käymiseen.
"Ettekö ole koskaan unohtanut ruokkia kanoja?" kysyi Marianne kerran seisoessaan neitsyn vieressä ja katsellen, kuinka tämä ravitsi koko kukon vaimolaa keittiön jäännöksillä.
"Unohtanutko?" huudahti neitsyt kummastellen suuresti kysymystä, "jestan poo, en maar, nelijalkaisia täytyy hoitaa kuten ihmisiäkin!"
Ja niin oli asiat joka taholla. Mitä hän ennen oli päivästä päivään katsellut halveksivalla välinpitämättömyydellä, rupesi nyt kerrassaan näyttämään jollain tavalla hupaiselta. Todellisuus tuhansine pikkuseikkoineen tunkeutui näkyviin: semmoiseen hänellä ei ennen ollut yhtään taipumusta. Suorastaan mitättömät asiat herättivät hänessä uusia ajatuksia ja uusia tunteita, jotka vaikuttivat aivan toisella tavalla kuin kirjojen mielenpurkaukset.
Kun ei vaan tätä olisi ollut hänen ja Börjen välillä! Tätä, josta hän ei voinut päästä.
Hänen teki monta kertaa suuresti mieli yhtyä Börjen iloiseen ääneen ja lörpötellä kaikesta eikä mistään vaan sen vuoksi, että tunsi olevansa iloinen. Vaan siihen tuli lisäksi arka ajatus, jonka hän salasi, ja sitten oli rohkeus poissa. Jos Börje voisi saada jotain aihetta epäluuloon…!
Marianne tiesi, kuinka Börjen kasvot tulivat synkiksi, kuinka sen lyhytpiirteiset juovat muuttuivat koviksi ja vihaisiksi; niihin ilmautui tuimuus, joka herätti pelkoa useammassa kuin yhdessä miehuullisessa työjätkässä. Hän tiesi, kuinka Börje kammoi kavaluutta, kuinka hän sitten olisi häntä kammonutkaan, jos olisi tietänyt…!
Jos Marianne tunsikin arkuutta Börjen seurassa, oli hänestä sitä vastoin omituista nautintoa istua akkunassa ja katsella, kuinka hän ohjasi ihmisiä ja hevosia karjarakennuksien luona, tai käveli rivakoin maamiesaskelinsa pihan poikki niin toimessaan, ettei hän joutunut Marianneen kertaakaan katsahtamaan eikä häntä muistelemaan.