"Vai niin, eihän siitä liene mitään puhumista."
"Kyllä; me olimme oppineet ikäänkuin puhumaan sillä tavalla."
"Kun minä istuin vieressä?"
Marianne tahtoi sanoa "niin", mutta ääni tuntui sammuneen.
Börje vaan katseli häneen. Hän tunsi sen, vaan ei voinut luoda silmiään ylös.
"Ellen olisi tätä hirmuisesti katunut, en sitä olisi nyt ottanut puheeksi."
Hän pani kätensä ristiin polvelleen ja antoi päänsä painua alas. Vaikka Börjellä olisi ollut valta elämän ja kuoleman yli, ei Mariannesta olisi olo tuntunut tämmöiseltä.
"Niin, niin. jatka vaan, hyvä on."
Hän puhui kuin kysymyksessä olisi ollut pitkällinen leikkaus, jonka kestämiseen hän tarvitsi koko itsensä hillitsemisen.
"Meillä oli tapana tarttua toistemme käteen."