"Eteläruotsalainen, Skoonen iltalehti, Tukholman Päivälehti ja Päivän
Uutiset."
"Oletko hupsu! Mitä niin monella sanomalla teet?" sanoi kamreeri.
"Minä pidän vaaria, puhuvatko ne kaikki samaa", sanoi Börje jonkinlaisella kuivalla leikkipuheella.
"Ehkä sinä pidät niitä jatkokertomuksien tähden?" sanoi Marianne.
"Niitä minä en koskaan lue."
Nyt aukeni ovi ja keski-ikäinen nainen astui sisään mustaan silkkiin puettuna. Hänellä oli iso, terävä nenä, jota hän työnsi edellänsä kuin kokkapuuta. Hän käveli niin kankeasti, kuin olisi hänellä ollut pyörät kenkien alla ja hän olisi työntänyt toista jalkaansa aina kerrassaan eteenpäin.
Kaikki nousivat seisomaan ja isäntä esitteli: "Patruuni Olsson — vapaaherratar Stjernklo."
Börje lensi tulipunaiseksi kuullessaan "patruuni"-nimen.
Tuo mustiin puettu nainen kävi istumaan saman sohvan toiseen päähän, jonka toisessa päässä Marianne istui, ja kamreeri käänsi heti tuolinsa aloittaakseen keskustelua. Vapaaherratar vastaili lyhyillä, katkonaisilla lauseilla, joiden loputtua hän aina nyrpisti suunsa, niin että nenä esiintyi täydessä luisevuudessaan.
"Luetteko, herra Olsson, koskaan romaaneja?" sanoi Marianne.