"Niin, mutta sukulaiset? — — — No niin, eihän mitään päätetä ennenkuin isä ja äiti ovat häntä puhutelleet. Sitte saamme kuulla."
"Kirjoita nyt, että hän tulee sunnuntaiksi, minä hankin neljä ruokalajia päivälliseksi."
Toivotettuaan suudelmalla toisilleen hyvää yötä, lähti äiti pois.
Marianne otti esille soman pienen kirjepaperin, johon hänen nimensä oli painettu ja kirjoitti:
"Herra Patruuni Olsson, Tomtö.
Kiitos kirjeestä. Toistaiseksi en voi mitään vastata muuta, kuin että vanhempani lausuvat sydämestään teidän tervetulleeksi tänne sunnuntaiksi. Kaikesta muusta päättäköön tulevaisuus.
M. B——."
Nyt oli tiistai. Jo tuorstaina sai hän vastauksen.
"Neiti!
Kiitoksia kirjeestänne, vielä enemmän kiitoksia niistä toiveista, joita se loi tulevaisuuteeni, vaan niistä ei nyt sanaakaan. Minä en ollenkaan tahdo, että te jonkun hätäellyn lupauksen kautta tulisitte sidotuksi. Että tuntisitte itsenne aivan vapaaksi päätöstä tehdessänne, en tahdo tähän kirjeeseen kirjoittaa 'sinä', vaikka luonnolliselta tuntuukin, että niin tekisin. Älkää, Marianne, mitä tahansa minusta arvelettekin, luulko, että minä yhdellä ainoalla sanalla tahtoisin houkutella teitä vaimokseni. — Vapaasta tahdostanne minun, taikka muutoin ei ollenkaan!