TUOMARI. No, se on oikein, että teet työtä tipaseni. (Telefooni kello soi.) Kuka nyt vielä telefoonia helistää, tähän aikaan?
SIIRI. Minä otan selvän. (Menee telefoonille.) Kuka siellä? (Tuikeasti telefooniin.) Anna olla soittamatta; minulla ei ole aikaa. (Menee paikalleen.)
TUOMARI. Kuka se oli?
SIIRI. Kalle vaan.
TUOMARI. Vai niin, nimismiehen poika! Minä en ymmärrä, mitä tapaa sekin on, että annetaan pojan mellastaa telefoonilla, minä tahdon — —
SIIRI. Ei, anna olla, setä. Minä totutan hänet kyllä siitä.
TUOMARI. Tee se. No, hyvästi tipaseni. Älä nyt ole pahoillasi, vaikka pitää jäädä yksin kotia. Sinä olet vielä nuori ja se on vaan turhuutta kaikki tyyni. Teet paljon viisaammin, kun istut täällä ja teet työtä! — ja vielä se sinunkin aikasi tulee. Hyvästi nyt vaan. Älä nyt ole pahoilla mielin. (Menee.)
SIIRI (soittaa äkäisesti telefoonia; tulee kärsimättömäksi, soittaa uuden kerran). Oletko siellä, Kaarlo? (Kuuntelee.) Enkö minä ole sanonut sinulle satoja kertoja, että kun et saa vastausta minulta, odota kauniisti ja ole ääneti, mutta älä mene telefoonin luota, ennenkuin minä soitan täältä. Nyt sinä taas helisytit sitä sillä aikaa, kuin setä oli täällä. Semmoista ei saa enää milloinkaan tapahtua, muista se — — Mitä sinä tahdoit sanoa?
* * * * *
(Elävästi.) Mitä puhut? Onko Idan sulhanen siellä?