— Vanhoja vaatteitako?
Paul esitti kysymyksensä hyvin välinpitämättömällä äänellä ja hän voi juuri ja juuri säilyttää unisen ja vihasen ilmeen.
— Niin — hän kiemurteli lakki kädessä — olisikohan kandidaatilla vanhoja joutavia housuja?
— Niin no — joutavia ne eivät oikeastaan ole — Paul otti parin esille.
Housu-Janssonin viekas ilme välähti osottaen että hän oli käsittänyt aseman. Hän tutki housuja lampun valossa vetäen varjostimen sivuun paremmin nähdäkseen. Olivat vähän kuluneet sivuista ja takaa kiiltävät, muutoin mukiin menevät.
Hän oli koko ajan seisonut sikarinpätkä peukalon ja etusormen välissä. Nyt soukisti hän huulensa, pisti sikarin suuhun ja veti pitkän, nauttivan savun. Tulta tuntui hänellä vielä olevan.
— 1:50 sanoo hän vihdoin lakoonisesti.
— Mitä?
— 1:50 kertasi Housu-Jansson.
Paul käveli edestakaisin. Hän tahtoi päästä miehestä ja sikarista mitä pikemmin. Hän suostui.