Nyt ryntäsi morsian vuoteen luo ja vaipui sanatonna maahan.
Kiljahtaen juoksivat neidot apuun. Se huuto oli kuulunut saliin. Sisäänryntäävät herrat tempasivat vuodeverhot sivuun ja silkkivuoteella makasi mustapukuinen herra kuolleena. — Holmerz! — — —
Onneton Holmerz ei siis saavuttanut ikää, jolloin olisi voinut sanoa eläneensä sata vuotta. Mutta kenties saavutti hän sittenkin tämän ijän. Onneton rakkaus lukee päiviä, niinkuin toiset vuosia. Ja niin tulee Metusalemiksi elonsa keväimessä ja kenties tappaa itsensä pelosta, ettei muuten voisi kuolla.
AUGUST STRINDBERG
Vuoren kultakypärät.
Antti oli maalla syntynyt ja nuoruudessaan oli hän kiertänyt maita mantereita kyynärkeppi ja vaatepakka kainalossa. Mutta eräänä päivänä tuumasi hän, että oli parempi marssia kivääri kädessä ja kuluttaa kruunun vaatteita, ja siksi otti hän pestin. Kerran hänetkin komennettiin Tukholmaan vartiopalvelukseen. Veli Kaski, se oli hänen nimensä nyt, sai kerran lomaa; ja siispä piti hänen mennä Skansenin puistoon. Mutta portilla huomattiin, ettei hänellä ollutkaan viisikymmen-äyristä ja hän sai jäädä ulkopuolelle. Hän katseli pitkän aikaa ja ajatteli: kierränpähän, aina sitä jonkun raon löytää; hätätilassa hyppään yli aidan.
Varjossa seurasi hän merenuurretta ja kierti vuoren juurta; mutta aita nousi korkealle ja sisäpuolelta kuului laulua ja soittoa. Kaski kulki ja kulki, yltympäriinsä, mutta rakoa ei näkynyt ja lopulta aitakin katosi pähkinämetsään! Väsyneenä istahti hän mäelle ja alkoi pureskella pähkinöitä.
Tulipa siihen petäjien hikertelijä ja heilautti häntäänsä:
— Äläpäs koske pähkinöihini! sanoi orava.
— En, en, jos näytät minulle aukon aidassa, sanoi Kaski.