— Tja! sanoi jättiläinen. Tasapeli. Ja nyt saat nähdä kultakypärät.
Vanhus nousi vaivalla ja meni vuoreen, sotilas perässä.
— Kulje hiljaa! sanoi jättiläinen ja osotti kultakypäröistä ritaria, joka nukkui kallio-oven luona. Mutta samassa kompastui Kaski ja kantaraudat kolahtivat kallioon, niin että tulta iski. Silloin heräsi Kultakypärä heti; ja kiireesti kuin vahtimies huusi hän:
— Joko on aika?
— Ei vielä! vastasi jättiläinen.
Kultakypärä-ritari istuutui ja nukkui heti jälleen.
Jättiläinen avasi vuoriseinän; ja sotilas näki suuren salin. Määrättömän pitkä pöytä kulki sen läpi ja hämärissä näkyi loistava joukko kultakypäröitä istuvan kultakruunuisilla nojatuoleilla. Päässä istui mies, joka oli päätänsä pitempi toisia; ja hänen partansa ulottui vyötäreille kuin Mooseksen tai Jesaian; ja hänellä oli nuija kädessä.
Kaikki näyttivät nukkuvan, muttei sitä unta, joka yöllä antaa voimia; eikä sitäkään unta, jota ikuiseksi sanotaan.
— Huomaapas nyt, sanoi jättiläinen, niin saat kuulla jotain.
Silloin heräsivät kultakypärät.