— Tiedä, sinä englantilainen koira, ettei unkarilaiselle aatelismiehelle sovi puhua noin — huusi Bárdy ja löi kapteenia korvalle.
Kaksi perämiestä riensi heti sinne ja otti hänet kiinni.
— Heittäkää hänet mereen! — karjui kapteeni käheästi, kasvot verissä.
Loiskis ja kuumaverinen skythalainen ui tuolla Mustanmeren aalloissa. Olivette kiiti nuolennopeudella eteenpäin ja jätti ajattelemattoman nuorukaisen oman onnensa nojaan.
Kokonaista kahdeksan tuntia hän uiskenteli vedessä, kunnes vihdoin eräs Odessasta tuleva hollantilainen laiva hänet pelasti ja vei Konstantinopoliin.
Bárdyn seuraavista seikkailuista meillä ei ole tietoa, ainoastaan jutun loppukohtauksen tunnemme.
Konstantinopolissa hän astui amerikkalaiseen laivaan ja purjehti uuteen maanosaan. Kahden vuoden kuluttua, siis noin 1851, hän eräänä päivänä kävelee New-Yorkin kadulla, kun huomaa kapteeni Humphreyn, joka katsoo ulos eräästä ikkunasta toisessa kerroksessa.
Äkillisessä mielenkuohauksessaan hän heti teki päätöksensä. Hän rientää ylös taloon ja astuu siihen huoneeseen, jonka ikkunasta kapteeni katsoi ulos.
— Sinäkö se olet, Jim! — kysyy Humphrey taaksensa katsomatta.
Seuraavassa silmänräpäyksessä hän tuntee, kuinka häneen tartutaan rautakourin ja nostetaan ikkunalle.