Bardóczy pyyhkäisi otsaansa. — Se oli siis haavakuumeen unia! — jupisi hän — Mikä jyminä se on, ikkunan alla?
— Unkarilaiset sotajoukot kulkevat ohitse.
— Mihin?
Nunna vaikeni hetkeksi, sitten vastasi hän epäröiden:
— Luulen, tietääkseni… lähtevät pois kaupungista.
Bardóczy hypähti vuoteelta.
— Onko linna heitetty? — huusi hän käheästi.
— On.
Bardóczy juoksi ikkunaan ja kurottautui ulos. Tuolla alhaalla kulkivat syvässä hiljaisuudessa aseettomat husaarit palttinarensseli niskassa. Pitkin tietä oli asetettu jalkaväkeä. Lasaretin edessä, olevalla torilla seisoi rykmentti krenatöörejä, rintama rakennusta kohti. Yht'äkkiä nousi lasarettirakennuksen otsikkoon verkkaisesti liehuen keisarillinen lippu. Rumpumajuri antoi merkin, soittokunta soitti keisarihymniä, rykmentti teki kunniaa.
… Silloin putosi sairashuoneen toisessa kerroksessa olevasta ikkunasta ihmisruumis raskaalla jyskeellä kiviselle kadulle, jääden siihen verisenä, muodottomana, pää rikki ruhjottuna venymään.