— Vai niin? Aikooko Drysius pyytää minun suostumustani, vai luuleeko hän ilman sitä tulevansa toimeen?
— Tietysti hän pyytää ja saa sinun suostumuksesi.
— Minä puhun asiasta Margitille.
— Hänellä ei ole, minun ymmärtääkseni, asiaan mitään sanomista.
— Niinkö luulet. — Äänettömyyttä.
Lauri maisteri nousi ja lähti. Hänen piti panna kirje menemään ja hänellä oli paljo puuhattavaa kaupungilla.
* * * * *
Mestarilla ei nyt ollut silmänräpäyksen rauhaa maalarimajassa, eipä Laurin poissakaan ollessa, sillä ihmisiä, jotka tahtoivat puhella tämän kanssa kaupungin, kirkon tai omista asioistaan, haki häntä ehtimiseen sieltä, ja välipäillä istui mestari kuunnellen, eikö poikaa tai niitä, jotka häntä hakivat, kuuluisi portaista. Maalata yritteli vanhus aikansa ratoksi, mutta huomasi etteivät aatokset ja tunteet seuranneet horjuvan käden käyteltävää sivellintä. Hän siirrätti maaluupöytänsä ja värikulhosensa "isien saliin", toivoen työn siellä paremmin menestyvän. Mutta eipä vaan: ei hän sielläkään muuta voinut kuin istua ja puolittain uneksia. Ja tästä tilasta hän muutamana päivänä heräsi asekalinaan. Lauri astui sisään, perässään miehiä, jotka toivat sylyksittäin kypäreitä, rautapaitoja, pertuskoja ja miekkoja.
— Tulitupa joutuu, kuten tiedät, purettavaksi, ilmotti Lauri, ja sinä olet kai samaa mieltä, kuin minäkin, että täällä salissa sopii paraiten tallettaa näitä aseita.
Mestari muutatti maalaripöytänsä ylös vanhaan lastenkamariin. Siellä sai hän toistaiseksi olla rauhassa.