XXI.
LAURI MAISTERI SLATTEN LUONA.
Gudmund mestari ja hänen tyttärensä eivät tulleetkaan Veksjöhön. Se tiedettiin kirjeistä, joita sieltä oli tullut. Näyttipä siis luultavalta, että he olivat joutuneet Slatten haltuun. Stigamon isäntä luuli nähneensä heidän kulkevan siitä sivutse kolmannen matkalaisen seurassa. Sen koommin heistä ei ollut kuulunut ei näkynyt mitään.
Margareeta rouva oli hädissään heidän kohtalostaan, ja vielä suurempi hätä hänelle tuli, kun Lauri lausui velvollisuutensa vaativan häntä lähtemään heitä etsimään.
Arvelu, että Slatte oli heidät vienyt, varttui pian huhuksi, joka varmaan vakuutti näin käyneen. Mutta mistä saataisiin opas osottamaan tietä rosvo-Odenin pesälle? Lauri muisti, että Fabbe, kesäkiertolainen, tarkemmin kuin kukaan tiesi erämaat ja kulmakunnat penikulmain laajalta Jönköpingin ympäristöillä, muistipa hänen kehuneen kerran käyneensä Slattenkin tykönä. Lauri lähti Talavidiin ja kuulosti sepänsälliä. Birgit ilmotti, ettei häntä ollut viime viikoilla näkynyt, mutta arvatenkin hän oli pian takaisin odotettavissa. Kesti jonkun aikaa, ennenkuin hän tuli; mutta tuli hän sentään, jopa ajaen Slatten älykkään Stig hevosen selässä. Ja kun Lauri äänellä semmoisella, ikäänkuin hän osottaisi Fabbelle erityistä armoa, lausui tahtovansa häntä oppaaksensa matkalle tuon kuuluisan rosvopäällikön luo, sanoi Fabbe siihen suostuvansa, mutta lisäsi, etteivät kaikki Slattelassa käytyään kiitelleet kauppojansa.
Kauniina toukokuun aamuna nousivat he hevosten selkään Gudmund mestarin pihalla. — Ohoh! kuinka kaunista tääll' on tehty, sanoi Fabbe ja katseli ihmettelevin silmin ympärilleen. Vanha lehmus on korjattu tuosta pois romustamasta ja kesän virkistävää päivänpolttoa vähentämästä. Poissa on se vanha tulitupa, joka seisoi siinä kerskuen jykevimmillä seinähirsillä mitä milloinkaan olen nähnyt. Kai ne vain pakanain noitaluvut saivatkin muinaisaikana hirttä niin vankaksi kasvamaan. Poissa on myös kopeilemasta se rauta-aitaretkale ja sijalla seisoo yksinkertainen, aistikas lauta-aita. Älkää millään mokomin maalauttako sitä, herra maisteri! Koirat viihtyvät yhtä hyvin maalaamattoman aidan laidalla, eivätkä ihmiset tahraa maaliin vaatteitaan. Neitsyt Maaria, Vidrik Valandinpoika ja luultavasti myöskin kodon tonttuäijät ovat menneet matkoihinsa. Täytyikö teidän kiistää ne luvuilla menemään, vai muuttivatko ilmankin? Vai menivät lukematta! Ja pajatko nyt tyhjinä? Olipa jo aikakin, kun vasarat tääll' ovat jyristelleet pari sataa vuotta… Niin, senpä sanoitte oikein, että sälleistä enimmäkseen oli tullut kelvotonta väkeä, uudestakastajia j.n.e. Ei semmoinen joukko sopinut olemaan teidän kattonne alla. Kiitos, hyvä rouva Margareeta, hyvästä eväskontista, joka mukaan saadaan! Kyllä sen kanssa juttuun tullaan… Kiitos, että teidän siunauksistanne pirahtaa piskanen mullekin kelvottomalle! Älkää olko levoton! Kyllä Lauri maisteri, jos Jumala suo, palaa eheänä ja terveenä ja toimitetuin asioin, joskin vähän matkasta rasittuneena.
* * * * *
Maisterin matkasta Slattelaan kerrottakoon vain että hän lyhenteli sitä niillä näillä ajatuksilla ja pitensi sitä lintuja ammuskelemalla. Niihin kysymyksiin, joilla hän Fabbelta tiedusteli Slattea ja hänen olokohtiaan, sai hän tyydyttämättömiä vastauksia. Rosvopäällikön uskonnosta Fabbe ei tiennyt sen hituistakaan, mutta otaksui hänen aina sunnuntaisin käyvän kirkkoa. Juttu, että kaarneet mielellään laskeusivat istumaan hänen olkapäilleen ja raakkuivat hänen korviinsa, oli arvattavasti totta; ne tahtoivat kai tällä tavalla kiittää häntä kaikesta hyvästä mitä hän niille hirsipuihin ripustaa. Mitäkö ihmisiä hän hirttää? Keitä konnina pitää, vaikka ne tuomarien, lautamiesten ja muitten kunniallisten mielestä näyttävätkin siksi kunniallisilta että ovat rauhaan jätettävät. Kuinkako suuria lunnaita tuo vaatinee Gudmund mestarista ja Margitista, jos ovat hänellä vankeina? Siitä ei voi arvata mitään, saadaan nähdä. Kuinkako vanha hän on? Hän näyttää ikivanhalta, mutta ei vielä saamattomalta. Josko hänen käytöksensä on tavallisen talonpojan ja häntä on semmoisena kohdeltava? Hänellä on talonpojan, mutta harvinaisen talonpojan käytös, ja hän tyytyy kyllä antamaan ja saamaan talonpoikain kesken käypää kohteliaisuutta — siis kohtalaisen karkeaa ja suoraa.
Lauri ajatteli itsekseen: jos minä voin hänen mieleensä vaikuttaa… jos saan hänet taivutetuksi puolelleni… jos saan käytettäviini hänen valtansa vaikuttaa kansaan, mitä kykenenkään vasta toimittamaan kirkon ja pyhän opin hyväksi! Silloin pyhyydenraastaja Gösta Erkinpoika vaviskoon!
Lauri oli taitava ampumaan sekä jousella että pyssyllä. Kolmantena matkapäivänä ajoi hän lammikon reunaa, jonka ruovostossa nokikana kutsueli puolisoaan, ja kohta nähtiin ne uivan riki-rinnoin. — Nuo kaksi ovat kylläkin onnelliset, sanoi Fabbe. Lauri astui satulasta maahan, heitti ohjakset sepänsällille ja koppasi kaarensa. — Maisteri Lauri, lupaatteko minulle opastajaisten verosta säästää nuo aviopuolisot?