— Minä otan vastaan minkä sopivan viran hyvänsä, jonka tarjootte minulle, ja jota kykenen hoitamaan.
— Sinä olet neppaani, sanon vieläkin kerran, ja kykenet niin muodoin täyttämään mimmoisen viran hyvänsä. Mutta vähään sinä et saa tyytyä, et halpaan kirjurinpaikkaan virastoissa etkä alhaisempaan virkaan sotaväessä. Et, et, sinä olet oikeutettu vaatimaan paljo, ja minä kyllä saatan kohtuulliset vaatimuksesi täytetyiksi… Hyvä on, lisäsi valtakunnan-neuvos itsekseen ja otti hyppysellisen kultaisesta rasiastaan, — tästä saattaa taas sukeutua pikkuinen virkistävä kina herrain valtakunnanholhojain … minä vaadin pojalle paljo, ja kun sen hyväksyvät, vaadin yhä enemmän … ja kun toistamiseen antavat perään, olen heitä harmistuneena sättivä ja vaativa yhä enemmän. Kautta Jupiterin! lystiä ajometsästystä … kunnes tulee hetki, jona heillä ei ole mitään ja minulla kaikki jaeltavana.
Tämä ajatus tuntui herra Pentistä niin hupaiselta, että hän päätti panna sen täytäntöön. Että Aadolfin täytyisi sen kautta kauan odottaa, ennenkun hän pääsisi hyödylliseen ja hauskaan toimeen, jäi sedältä huomioon ottamatta. Kumminkin hän vielä toistamiseen vakuutti hankkivansa niinpian kuin suinkin Aadolfille kunniallisen toimen valtion palveluksessa. Sittenkun hän vielä oli kysellyt neppaaltansa yhtä ja toista, hänen asuntoansa ja toimeentuloansa koskevia seikkoja, luvannut saattaa hänet hoviin ja antanut hänelle sen hyvän neuvon, että hän käyttäisi aikansa vakaviin opinnoihin sekä hupaiseen seurusteluun nuorten samanikäisten miesten parissa, soitti hän kamaripalvelijan luokseen ja ryhtyi tämän avustamana niin innokkaasti pukeutumaan, että Aadolf katsoi läsnäolonsa tarpeettomaksi ja lähti pois.
Ennenkun Aadolf seuraavana aamuna lähti linnaan, oli hän huolellisesti pukeutunut, koska luuli varmaksi, että hän kävellessään linnanpihalla kohtaisi useita tuttuja hovilaisten joukosta sekä kaartin upseereista, joiden kasarmi oli linnanmuurien sisässä. Niin kävikin: häntä piiritettiin, häntä onniteltiin sen johdosta, että hän vihdoinkin oli tullut huomaamaan, kuinka paljoa mukavampi oli olla pääkaupungissa kuin maaseudulla, ja vaadittiin häntä ottamaan osaa lukuisiin iloisiin kemuihin, joita oli määrä viettää sinä ja vielä seuraavana päivänä.
Toverien kanssa puhellessaan Aadolf osotti niin suurta hajamielisyyttä, että nämä siitä saivat aihetta leikkisiin kokkapuheisiin. Hän pysytteli vankien aituuksen läheisyydessä ja loi tuhkatiheään katseensa ristikkorautojen läpi niihin kovaonnisiin, jotka, enimmäkseen kahleilla ja jalkaraudoilla varustettuina, astuskelivat aituuksen sisässä vanginvartijain valvonnan alaisina, tahi istuskelivat penkeillä pitkin seinustaa, nauttien heille suodun lyhyen ajan valosta ja raittiista ilmasta. Aadolf näki kalpeita kasvoja, joilla kaikki surun ja epätoivon, julmuuden ja paatumuksen vivahdukset kuvastuivat; mutta niitä raukkoja, joiden tähden hän oli tullut sinne, ei näkynyt, vaikka hän koko aamupuolen uskollisesti odotti, toivoen heitä näkevänsä. Mutta kun rautaovi viimeisen vangin mentyä sulettiin, kun aituus tyhjeni sekä vahtiparaati soittokuntansa jälessä ja pertuskasotamiehiä riviensä välissä marssi poikki linnanpihan sijoittuaksensa linnan suurten portaiden edustalle, lähti Aadolf apein mielin palatsista ja palasi yksinäiseen asuntoonsa.
Seuraavana aamuna kävi Aadolf taas setänsä luona ja toivoi saavansa pitemmältä puhua hänen kanssaan. Hänen aikomuksensa oli koettaa herättää herra Pentissä osanottoa Inkeriä ja Elliä kohtaan ja saada hänet käyttämään vaikutusvoimaansa heidän hyväkseen.
Herra Pentti oli äsken noussut makuulta, kun Aadolfin ilmoitettiin tulleen. Nuori Skytte saatettiin makuuhuoneeseen, jossa hänen setänsä paraikaa luki kirjettä.
— Kauniita uutisia! huudahti valtakunnan-neuvos Aadolfia vastaan kohta, kun tämä näyttäytyi ovessa. — Sinäpä oikea juupeli olet! Isäsi kirjoittaa tässä pitkän epistolan tavalliseen kaavaansa, oikean valitusvirren, josta en ole voinut lukea kuin puolet, mutta siitäkin on jo kylliksi. Sinä olet käyttäynyt tyhmästi, poikaseni, hiivatin tyhmästi, ja jos joudut koko maailman pilkattavaksi, niin on syy sinun omasi. Piruako sinulla on ollut noitien kanssa tekemistä? Veli Juhana vakuuttaa ihan todesta takaa, että lemmenjuoma on pilannut pääsi ja että olet pannut toimeen kotonasi aika mellakoita. Sinä olet hukassa, ystäväiseni; huomenna on tämä skandaali ihan varmaan koko Tukholman tiedossa; taikauskoiset säälivät sinua, ennakkoluulottomat nauravat sinulle.
— Siitä minä viis veisaan, Aadolf vastasi, — säälikööt tyhmät ja naurakoot sydämettömät. Juletkoon vaan yksikään julkisesti loukata minua, niin on minussa miestä antamaan ojennusta. On sentään hyvä, ettei teidän valistunut mielipiteenne minun suhteeni ole entisestään muuttunut, setä…
— Siinä erehdyt, lausui valtakunnan-neuvos Pentti terävästi; — tuhansia kevytmielisiä kujeitasi minä en lukisi sinulle miksikään, mutta minä en koskaan anna anteeksi tyhmyyttä, joka tekee Skytten nimen naurettavaksi.