Vilkaiskaammepa nyt vielä syvyyteen tuon kimmeltävän pinnan alla! Täällä on nuoruudeniloa, joka mielihyvällä antautuu haihtuvan hetken hupiin ja hauskuuteen; mutta tämä ilo toisessa vaakakupissa ja toisessa tuskainen tarkkuus, jota seurustelutavoissa on noudatettava, arvonhimon turhuuden ja kateuden tuhannet tuskalliset neulanpistot, täällä heräävät tahi täällä yltyvät sydämen intohimot ja vihdoin pohjimmalla valtiolliset juonet … ja epäileekö kukaan ettei jälkimäinen vaakakuppi ole raskaampi?
Sill'aikaa kun tämä uhkea joukko, jonka aseina on nuoruus, kauneus ja kaikki se, mitä tekotaito näiden ominaisuuksien loiston enentämiseksi pystyy aikaansaamaan, kun tämä joukko ikäänkuin uhkuvan mielikuvituksen kuvina välkkyvissä riveissä hajaantuu ympäri tanssisalin; sill'aikaa kun soittajat, työtä tekevä luokka, joka tässä riemun valtakunnassa saa laskea viuluistansa mitä parasta taitaa, parvekkeilta helähyttävät komeita ranskalaisia tanssisäveleitä, ottakaamme tarkastettavaksi joitakuita kokoontuneista ja juuri niitä, jotka ovat päähenkilöinä kertomuksessamme.
Etupäässä tanssiaisten kuningatar, valtakunnan-neuvos Pentin tytär Maria Skytte, jonka kauneudesta aikakirjat vieläkin kertovat! Häntä ympäröi joukko ihailijoita, mutta me, näkymättömät tarkkailijat, voimme helposti tunkea tuon piirin läpi, joka tanssin väliajalla on hänen ympärilleen kokoontunut. Hänen kasvoillansa ei ole sitä kauneutta, jonka piirteet näyttävät viivottimella vedetyn; niillä on toisenlainen kauneus, jonka kasvojen väri ja ilme muodostavat. Silmäin himmeä tuli, mustain suortuvain vaikutus sametinhienon ja verevän ihon yhteydessä, vartalon viehkeys ja joustava ryhti, nämä ne katsojaa viehättävät. Katso noita hienoja, mutta selväpiirteisiä ohimosuonia Marian valkoisella otsalla; — katso mielenilmettä sorean suun ympärillä, etenkin kun se jonakin vakavan mielen tai mietinnön hetkenä sulkeutuu; katso noihin silmiin, joista tulinen sielu toisinaan näyttää välittömästi katsovan ulos maailmaan, mutta jotka toisinaan häipyvät mustien silmäripsien taa, toisinaan vetäytyvät kiiltävän kosteiksi, muistuttaen siinä kohden kahta lähdettä kuvastuksineen pilvitaivaasta … ja sinä rohkenet salaisesti tehdä sen johtopäätöksen, ettei ihmissydämen myrskyt ole hänellekään outoja.
Marian äiti kuoli tytön kymmenvuotiaana ollessa; hänen isänsä, terävä-älyinen ja monipuolinen valtakunnan-neuvos, ei kuitenkaan ollut perillä kuinka tytärtä oli kasvatettava, ja sitäpaitsi häneltä puuttui siihen halua ja aikaakin. Tyttönen kasvoi ja yleni erään sukulaisen talossa pääkaupungin huvien keskellä, ja pian hänestä levisi se maine, että hän oli pääkaupungin hienonmaailman kaunein impi. Nyt hän jo kuitenkin on ollut toista vuotta poissa voitonriemujensa näkymöltä ja viettänyt maaseudun yksinäistä elämää setänsä, laamanni Juhana Skytten luona Signildsborgissa. Syy tähän muuttoon mainitaan eräässä valtakunnanneuvoksen kirjeessä laamannille, josta kirjeestä me, romaanin kirjoittajan tavallisella kärtteliäisyydellä kerromme seuraavat kohdat:
"— — — Kiitä minun puolestani rakasta kälyäni siitä, että hän suosiollisesti otti tyttäreni taloonne. Tyttö on kaunis — äitivainajansa ilmetty kuva — ja on sattunut sytyttämään täällä (Tukholmassa) useita nuoria sydämiä ilmituleen. Teeskentelemättömässä viattomuudessaan ei hän ole ymmärtänyt hallita nuorellista olentoansa: ympäristöllensä suomat hymyilynsä ovat aiheuttaneet ikäviä kohtauksia ja pahentavia huhuja. Niinpä äsken tapahtui että kapteeni X erään halpamaisen sanaharkan johdosta kolleeginsihteeri Y:n kanssa oli vähältä syöstä miekan hänen rintaansa ja ihan linnan portailla; oikeana syynä heidän vihaansa sanotaan olevan kilvoittelu tyttärestäni. Se on tytön arvolle halventavaa ja voi olla esteenä hyvälle naimiskaupalle. On siis välttämätöntä että hän tulee pois Tukholmasta. —"
Mainitsimme että Maria eräällä tanssin väliajalla näki joukon nuoria kavaljeereja ympärillään, mutta pidimme tarpeettomana mainita, että nämä kilpailivat lausuaksensa hänelle typeriä mielittelyjä. Hänen vieressänsä oli lasimaljakko, jossa kukki kaunis ruusupensas. Neitonen taittoi nupun ja kosketteli leikitellen sillä huuliaan.
— Kaksi toisiaan suutelevaa ruusunnuppua! lausui heti eräs hänen tungettelevimmista ihailijoistansa. — Neitiseni…
— Neitiseni, virkkoi toinen, katkaisten edelliseltä puheen, — lahjoittakaa minulle tuo kadehdittava nuppu, joka tuoksuu kahta vertaa paremmalta sitte kun te olette siihen hengittäneet. Lahjoittakaa se minulle, niin teette minut "kuolevaisista onnellisimmaksi".
— Te ennätitte ennen minua, herra kreivi, lausui kolmas, muudan nuori mies, joka oli lukenut lakitiedettä Stjernhöökin johdolla, — mutta jos kohtakin oikeutenne juriidilliselta kannalta prior tempore potior jure [aikaisemmalla suurempi oikeus] periaatteen mukaan voipi olla suurempi, vetoan minä kuitenkin neiti Skytten epäämättömään oikeuteen lahjoittaa tuo ruusunnuppu kelle hän tahtoo.
— Ja minä, lausui neljäs, — heitän asian neiti Skytten sydämen ratkaistavaksi…