— Niin, niin, ei tyyten kadonnut. Hän on kyllä olemassa, mutta luultavasti meren pohjassa.
Toinen luutnantti kertoi sitten kaiken, mikä oli yhteydessä Ruysin katoamisen kanssa, muistipa vielä terveisetkin, jotka Ruys käski lausua Drakelle.
Tämä kuunteli ääneti. Luutnantin lopetettua kertomuksensa vene laski
Scyllan kylkeen. Tultuaan kannelle Drake käski heti nostaa ankkurin.
Alapurje nostettiin. Drake, joka paremmin kuin kukaan hänen miehistöstään tunsi karit ja luodot tällä kohden rannikkoa, pysyi itse ruorissa, kunnes Scylla pääsi ulos saaristosta.
Päivän valjetessa hän kutsui Feliksin ja vanhan Parkerin luokseen. Edellinen nimitettiin ensimmäiseksi päällysmieheksi, jälkimmäinen toiseksi.
Tuuli oli lounaasta ja vahveni aamupuoleen. Drake nostatti kaikki purjeet. Aamu-usva lepäsi vielä selällä, mutta hälveni hälvenemistään auringonnousun lähetessä, ja ympäröi viimein keveänä auterena taivaanrantaa.
Drake asteli vaieten edestakaisin kannella. Kastepisarat kiilsivät hänen viiksissään, hän vilkaisi tuontuostakin tutkivasti taivaanrantaan.
— Me olemme menettäneet aikaa, sanoi Feliks Skyttelle. — Kun taivaanranta selkenee, näemme varmaankin siellä jotakin.
Hän osoitti erästä kohtaa tuulen alla Scyllan perähangan puolella.
Tämä luulo toteutui. Sikäli kuin sumujuova pohjoisessa hälveni, tulivat purjeen rajapiirteet sumun keskeltä selvemmin näkyviin.