Tähän julmaan käskyyn Drake sai aiheen siitä, että hän oli taas huomannut Algernon Sidneyn purjeen taivaanrannalla.
— Se käsky jääköön teidän itsenne toimeenpantavaksi, vastasi vanha haavalääkäri halveksivasti, — minä hoidan haavoitettuja, jotka käsiini joutuvat, ja käytän työkalujani, missä tarpeelliseksi näen.
— Kuule sinä, vanha verenimijä, luunsahaaja ja lihannikertäjä, huusi Feliks vetäen Skytteä mukaansa haavoittuneita varten järjestettyyn laivaruumaan, — tänne kääre heti paikalla!… Tuossapa onkin yksi, pitkä kuin lokinuora. Hyvä on… Nuttu pois nyt, raivaaja! Minä sidon omin käsin haavanne. On toisia, jotka paremmin tarvitsevat tohtoria kuin te.
Ollessaan laivaruumassa Feliksin sitoessa hänen haavansa pelastui Aadolf näkemästä julmaa kohtausta kannella, kun kaatuneet, pyörtyneet ja pahasti haavoittuneet erotuksetta heitettiin mereen. Sillä välin Drake oli antanut osalle miehistään käskyn korjata niin pian kuin mahdollista pahimmat vammat Scyllan taklauksessa, jonka hollantilaisen viimeinen laukaisu oli melko pahasti turmellut; hän kannusti heidän intoaan osoittamalla pohjoisessa näkyvää purjetta, joka nopeasti läheni navakassa tuulessa.
Parkerin, Sullivanin ja muutamien muiden seuraamana hän riensi itse tutkimaan Itä-Intian laivan pohjia myöten. Ampumavarasto ei ollut sitä laatua, että se tällä kertaa, kun hetket olivat kalliit, olisi kiihoittanut hänen ryöstönhaluaan, mutta hollantilaisen kapteenin kajuutassa, johon hän ensin ohjasi askelensa, hän löysi haettavansa: raha-arkun. Hän antoi murtaa sen auki, ja vanha Sullivan, joka taitavasti aukaisi kannen, päästi mielihyvän huudon, kun leimatun metallin loiste kohtasi hänen ahneita silmiään. Arkku vietiin voitonriemulla hollantilaisesta aluksesta Scyllaan ja asetettiin Draken kajuuttaan.
Vangit, jotka oli salvattu kanssiruumaan, kutsuttiin nyt kannelle. Drake kysyi, tahtoivatko he palvella häntä. Kysymys lausuttiin uhkaavalla äänellä, — muutamat vastasivat myöntäen, useimmat kieltäen.
Edelliset lähetettiin heti ottamaan osaa Scyllan taklauksen korjaustyöhön, jälkimmäisten annettiin jäädä omaan laivaansa, sillä Drake ei halunnut tänä hetkenä, kun vaarallinen vihollinen ajoi häntä takaa ja jokainen tuulen käänne saattoi tuottaa uuden taistelun, lisätä laivuettansa vastahakoisella väellä, joka ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa eittämättä antaisi vihollismielensä ilmetä teoissa.
Kun Itä-Intian laivan kanuunat oli heitetty mereen, sen käsiaseet kuljetettu Scyllaan ja merirosvot haeskelleet läpi kaikki, yksin vankien taskutkin, ja korjanneet haltuunsa sen mikä heitä miellytti, komensi Drake väkensä pois ryöstetystä laivasta. Vanha kirurgi vietiin väkivallalla mukaan, mutta hän ei antanut perään, ennenkuin hänen sallittiin ottaa mukaan kaikki hoidokkinsa. Drake, jonka sanoissa ja liikkeissä ilmeni kuumeentapaista kärsimättömyyttä, häpesi Skytten läsnäollessa olla suostumatta tähän pyyntöön, vaikkakin haavoitettujen kuljetus laivaan tuottaisi viivytystä.
— No, ystäväiseni, lausui Feliks Skyttelle, — lähdetään nyt kunnioitettavaan Scyllaamme. Tämä oli ensimmäinen opinnäytteenne. Te ette, riiviö vieköön, suorittanut sitä ainoastaan niinkuin mies, vaan niinkuin … sanoisinko … te olitte koko paholainen. Te tappelitte ajattelematta, päätä pahkaa, ja uskallan vannoa, että te ette itse nähnyt, kuinka jakelitte iskujanne. Niin aina käy ensikerralla, mutta jos on asiaan perehtynyt, niin hoitaa sitä yhtä tyynesti kuin sävyisät ihmiset hoitavat mitä muita tehtäviä hyvänsä.
— Me olemme jakaneet kovaa oikeutta, vai kuinka? sanoi Skytte, katsellen synkeänä veren tahrimaa kantta.