Kohta sen jälkeen kuului samallainen vihellys kallioiden puolelta lähinnä meren rantaa. Hattureuhkanaan ja kaapuun puettu mies ilmausi kallioiden välistä ja kiipesi kukkulalle, jolla outo mies seisoi.
— Ovatko valmistukset tehdyt? kysyi jälkimäinen, kun äsken saapunut seisoi hänen edessään ja paljasti ahavoituneet, arpien ja naarmojen rumentamat kasvonsa.
— Ovat, vastasi tämä, — mutta vieläkin kerran uskallan pyytää teitä, kapteeni, että ajattelisitte…
— Kaikki on tarkoin tuumittu, Ruys ystävä, sanoi kapteeniksi kutsuttu, tehden kärsimättömän liikkeen. — Oletko tutkinut veden syvyyttä?
— Se on tarpeeksi syvää, vastasi Ruys.
— Ja ovatko kaikki miehet laivassa koossa?
— Joka mies.
— Entäpä onko kukaan käynyt maissa sen jälkeen, kun tähän ankkuroitsivat?
— Ei kukaan, kapteeni. Mutta minä olen vaivoin saanut heitä estetyksi maihin menemästä, sen voitte uskoa. Heillä on nyt rahaa kosolta ja he tahtovat, kuten luonnollista on, matkan jälkeen huvitella. Tyytymättömyys on noussut äärimmilleen ja joka päivä olen pelännyt kapinannousua. Kuitenkin olen tehnyt voitavani heidän tyynnyttämisekseen: sanoin teidän tulevan laivaan tänä yönä ja että heti sen jälkeen purjehdimme Tukholmaan.
— Hyvä on.