Drake toi sitte kaksi päähineellä varastettua nahkakauhtanaa, suojaksi uunista hohtavaa kuumuutta vastaan. Vetäessään toista kauhtanaa yllensä, sanoi Vanloo, vakavasti silmäillen Drakea:
— Juuri tällä hetkellä muistuu mieleeni tapaus, joka sattui samallaisessa tilaisuudessa kuin tämä. Olin tullut tuttavaksi ranskalaisen alkemistan kanssa ja saanut kutsun tulla hänen laboratoorioonsa. Senkaltaiset kutsut ovat harvinaisia, sillä kutsuttu on joko alempi tahi yhtä etevä taidossa isännän rinnalla, eikä viimemainitulla siinä tapauksessa ole mitään hyötyä vaan pikemmin vahinkoa käynnistä, tahi on hän isäntäänsä etevämpi, jolloinka kutsujan, jos hän vähänkään tuntee ihmisluonnetta, täytyy huomata, että vieras etevämmästä tiedostaan ei luovuta hänelle rahtuakaan. Minä vainusin petosta ja olin varuillani, sillä luja uskoni oli, ettei ranskalainen uskonut enempää kuin mitä itse halusi vakuutuksistani, etten ollut mestari, vaan kuten hänkin, vasta oppilas tuon jalon taidon alalla. Ranskalainen toi, niinkuin te äsken, kaksi työpukua, toisen itselleen, toisen minulle. Mutta kun parhaillaan vedin kauhtanaa päälleni, karkasi isäntä niskaani, tarttui toisella kädellä päähineeseen, jota koetti kietoa pääni ympäri, kohotti toisessa kädessä veistä ja huusi: "Kullan teko-ohje tänne, tahi leikkaan kaulanne poikki!" Mutta minä olin yrityksen suhteen varuillani. Kourasin miestä käsivarresta, aivan niinkuin nyt kourasen teitä…
Vanloo astui askelen Drakea kohden ja tarttui hänen oikeaan käsivarteensa, jota kauhtana varjosti.
— Ja väänsin murha-aseen hänen kädestään, jatkoi hän tyynesti, — ihan niinkuin nyt otan teiltä tämän veitsen.
Vanloo oli todellakin vääntänyt veitsen isäntänsä kädestä. Drake astui askelen taapäin, ja yritti puolusteleimaan, mutta Vanloo lausui:
— Olkaa huoleti, jalo isäntäni! — minä en tee ennenaikaisia johtopäätöksiä siitä, mitä on tapahtunut. Luottamukseni teihin on vielä yhtä luja kuin silloin, kun päätin seurata teitä tänne. Me olemme kullantekijöitä kiireestä kantapäähän. Tuoss' on, — jatkoi hän ja heitti pistoolin pöydälle, — minäkin olen pitänyt varani. Vastatkoot ne toisiaan. Tunnemmehan me toinen toisemme vielä niin vähän! Voisittehan te, kuten moni muu, luulla minua vaaralliseksi seikkailijaksi, jota vastaan tällaisena hetkenä täytyy olla valmiina pitämään puoliaan…
Itse asiassa Draken aikomus ei ollut se, jota Vanloo epäili.
— Mynher Vanloo, sanoi hän, — minä vakuutan, että veitsi sulasta sattumasta joutui käteeni. Minä olen tavallisesti pitänyt sitä tämän kauhtanan taskussa ja…
— Puolustaminen on ihan tarpeetonta…
— Se ei ole tarpeetonta, lausui Drake vilkkaasti, — jos vähintäkään epäilystä on herännyt mielessänne. Jos meidän on sopimusta myöten työskenteleminen yhdessä, täytyy sen tapahtua rajattomalla luottamuksella molemmilta puolin.