"Mutta hän on vaarallinen", virkkoi toinen; "vihollinen omassa leirissämme."
"Unijuomaa!" kuiskasi päällikkö.
Neuvottelun jälkeen poistui Assim ja puheli äitinsä kanssa.
Senjälkeen astui hän taas koninsa selkään ja ratsasti kolmen tai neljän nuoren miehen seuraamana pois leiristä alas kukkulan rinnettä.
Naiset toivat nyt ruokaa ja levittivät sen ruohikkoon. Joukko kokoontui eri ryhmiin aterioimaan. Päällikkö, hänen sukulaisensa ja heimon vanhimmat söivät tammen alla. Erland kutsuttiin istumaan päällikön viereen; Erlandin vieressä istui Singoalla. Eräs Assimin sisarista palveli aterioivia. Päällikkö pyysi Erlandilta anteeksi aterian yksinkertaisuutta; mutta Erland taittoi leipänsä ja tarjosi siitä toisen puolen Singoallalle.
Mutta vaikkakin ruoka oli yksinkertaista, ei voinut samaa sanoa juomasta. Assimin sisar kantoi maljoja esiin; ne kannut, jotka asetettiin päällikön, Erlandin ja Singoallan eteen, olivat kauneinta hopeata, taiteellisesti valmistettuja. Erland luuli tuntevansa ne ja huudahti ihmetellen:
"Kuinka nämä maljat ovatkaan niiden kaltaiset, joita olen luostarissa nähnyt! Tämä on silmissäni ihmeellisesti sen pyhän pokaalin näköinen, joka on luostarin alttarilla, täynnä ehtoollisviiniä."
Singoalla kalpeni ja loi silmänsä maahan, sillä hän aavisti asian.
Assimin sisar täytti maljat. Kaikki muut paitsi Singoalla joivat ja
Erlandin mielestä oli juoman maku suloinen.
Nyt kuului sekavia huutoja. Syntyi levottomuutta leirissä. Assim oli palannut, hän kiiruhti päällikön luo ja puheli hänen kanssaan.
"Mitä on tekeillä?" kysyi Erland.