Kersti pani tulen kynttiläpahaiseen, korpraali pani lasit nenälleen, aukaisi kirjeen ja luki. Lukeminen kävi vitkaan, sillä kirjoituksen tyylissä, tavuissa ja lauseiden kokoonpanossa olisi ollut melkoisesti parantamisen sijaa; mutta värveistä ukon silmäkarvojen yläpuolella saattoi Kersti arvata, että kirjeen sisältö oli laadultaan arveluttavaa sekä tähdellistä.
Vihdoin pani korpraali miettiväisenä kirjeen pöydälle, otti lasit silmiltään ja sanoi rengille:
— Sano isännällesi terveisiä ja kiitä häntä tarjouksesta. Minä lähden mukaan.
— Mutta siinä tapauksessa täytyy korpraalin olla valmiina kello kolme huomen aamulla, sillä silloin lähdetään.
— Kyllä minä oikeissa ajoin saavun paikalleni.
— Niin, eukkoseni, nyt on ikäviä kuulumisia. Sisareni, joka asuu kaupungissa, on kovin sairaana ja tahtoo nähdä minua ennen kuin kuolee. Vanha leski, joka vuosikausia on asunut yhdessä hänen kanssaan, on kirjoittanut kirjeen. Minä lähden tästä kaupunkiin ja, jos Jumala niin tahtoo, suljen hänen silmänsä.
— Brant kulta, lue kirje niin, että minäkin kuulen, pyysi Kersti.
Korpraali teki niin kuin vaimonsa pyysi ja luki kovalla äänellä, josta ilmeni häädettyä mielenliikutusta.
— Herra Jumala, lausui Kersti kyynelsilmin, — kuinka vaikeata lienee mennä kuolemaan, yksin, hyljättynä, ilman rakasta omaista kuolinvuoteen vieressä. Elli raukka on leski eikä hänellä ole lapsia. Ja kenties hän puuttuu sitäkin mitä välttämättömimmin tarvitsee… Niin, Brant, sinun pitää matkustaman hänen luokseen, lohduttamaan häntä ja toimittamaan hänelle kunnialliset hautajaiset, jos hän on kuollut. Ne kahdeksan riikintaaleria, jotka Sven meille antoi, pitää sun ottaman matkaan: enemmän meillä Jumala paratkoon ei ole puhtaassa rahassa, mutta ne saavat riittää niin pitkälle kuin riittävät… Ah, rakas Brant, jatkoi Kersti, — usein surulla ajattelen mitenkä kävisi, jos sinä minulta kuolisit… ei, ei, kun minä joudun viimeisilleni, tahdon nähdä sinua Brant, ja kuulla sinun puhuvan Jumalan armosta sekä pitää sinua kädestä, kun kuolen…
Kerstin ääni tukahtui nyyhkytyksiin. Korpraali puhui muutamia sanoja, jotka eukon herkkiin tunteisiin vaikuttivat tyynnyttäväisesti, niinkuin tarkoitus olikin. Senjälkeen otti hän hattunsa ja kainalosauvansa lähteäksensä masuunille puhumaan Svenin kanssa niinkuin oli Johannalle luvannut.