— Olet teräväpäinen, tarkkasilmäinen, älykäs, maailmaakokenut, viekas, toimelias, väsymätön, tyyni ja kylmäverinen…
— Seis, minä horjun näin monien ominaisuuksien kuorman alla, hyvä ystäväni. Älä lisää niitä, minä pyytämällä pyydän sinua! Älä pane kiveä kuorman päälle, Karmides!
— Vieläpä luulen sinussa olevan urhoollisuuttakin ja sotapäällikön kykyä. Vai mitä sanot itse?
— Siinä minulla on sama käsitys kuin sinullakin.
— No, mitä sinulta sitte puuttuu, Annæukseni, ollaksesi kerran ystäväsi Karmideen ja jokaisen muun Rooman kansalaisen pään omistaja?
— Mitä tarkoitat?
— Että sinä, ylimys ja Senecan jälkeläinen, jolla on vanhaa roomalaista verta suonissasi, mahtanet kyllä saavuttaa saman onnen, minkä Illyrian talonpoikien ja arapialaisten rosvojen pojat ovat saavuttaneet.
— Karmides, sinä puhut arvoituksia. En ymmärrä sanaakaan puheestasi.
— Minä ennustan mahdolliseksi, että diadeemi kerran kaunistaa kutriasi.
— Kutriani? Ilkeä ystävä! Minä olen uhrannut kutrini valtion ja hyödyttömän jumaluusopin alttareille. Pääni on kalju kuin Julius Caesarin.