— Pakene! Pian pois täältä! huusivat lähinnä seisovat homoiuusialaiset nuorelle papille.
Toisia kokoutui haavoittuneen tarkastusmiehen ympärille.
— Clemens, mitä olet tehnyt? huudahti Petros kauhistuneena. —
Kiiruhda täältä … Eufeemioksen luo, ja pysy siellä piilossa.
Vaan Clemensillä ei ollut malttia totella piispan kehotusta. Vihaan sekautui hänen oman tekonsa synnyttämä hämmästys. Petros tarttui hänen käteensä ja aikoi, käyttäen hyväkseen yleistä hämminkiä, kiireesti viedä hänet syrjään, kun muuan mies, joka jonkun matkan päästä oli nähnyt kohtauksen, riensi esille ja esti hänen aikeensa. Se oli Kimoon, epäilijä-filosofi. Hän tarttui toisella kädellään Clemensin mantteliin, toisella piispan ihonuttuun ja koetti pidättää heitä huutaen:
— Ei, ei, rauhoittukaa, hyvät ystävät! Miksi teillä on niin kiire?
Liike on vain näennäistä, eikä siis maksa vaivaa hätiköidä.
Ja kun Petros voimakkaalla sysäyksellä vapautti itsensä ja Clemensin Kimoonista, niin että tämä kellistyi maahan, niin kaadettu huusi keuhkojensa koko voimalla:
— Murhaaja, rosvo! Apua, apua! Kaikki kunnon kansalaiset tänne!
Tarkastusmies, joka nyt oli ehtinyt tointua, oli kiirehtinyt esiin ja tarttunut lujasti nuoreen rikolliseen estääkseen häntä pakoon pääsemästä. Jaloittelevat kansalaiset, joita huudot olivat houkutelleet paikalle, auttoivat häntä. Petros näki että oli mahdotonta pelastaa Clemensiä. Hän päästi pojan käsivarren, ja kun huomasi Kryysanteuksen ja Hermionen, jotka nyt olivat ennättäneet paikalle, hän vetäytyi takaisin temppelin pylvähistöön, katsellakseen sieltä kohtauksen kehittymistä.
Tarkastusmiehen veriset kasvot kertoivat Kryysanteukselle heti, että väkivaltaa oli harjoitettu. Hän jätti Hermionen, joka seisahtui vähän matkan päähän, ja kiirehti paikalle ottamaan selkoa asiasta. Tarkastusmiestä oli heitetty kivellä; Kimoon ja muut olivat nähneet, että nuori kristitty pappi oli sen viskannut selvästi johonkin tähdäten. Kimoon, joka todistajana oli olevinaan sangen tärkeä henkilö, väitti mitä varmimmasti, ettei onnettomuus ollut tapahtunut vahingosta, vaan aikomuksesta. Se oli vallan selvään huomattu rikollisen muodosta ja liikkeestä, kun hän otti kiven maasta ja viskasi sen. Kuitenkin Kimoon lisäsi, että hän tässä puhui aivan aistilliselta näkökannalta. Omasta puolestaan hän epäili oliko mitään kiveä olemassa koko maailmassa, ja, jos sitä oli olemassa, voitiinko sitä heittää, sillä saattoihan kaikki liikunta olla mahdollisesti ainoastaan erehdyttävää harhanäköä.
Kryysanteus käänsi Kimoonille selkänsä kuuntelematta hänen lörpötystään. Hän hämmästyi huomattavasti, kun näki, kuka syytetty oli.