— Jätämme prokonsulin sikseen, poikani. Hänellä on vikansa, kuten suuret ansionsakin. Palatkaamme Karmideeseen! Oletko hankkinut enemmän niitä tietoja, joita pyysin, tästä nuorukaisesta?
— Sangen vähän, isäni.
— Annas kuulla!
— Alkmeene puhuu välistä tuon kauniin orjapojan kanssa, jonka hän osti…
— Minä tiedän … satumaisella hinnalla. Koko Ateena on puhunut siitä.
Eteenpäin siis! Mitä Alkmeene on saanut pojalta tietää?
— Ainoastaan että hänen herransa on kauhean synkkämielinen kun hän on yksin. Hän juo silloin juovuttavia viinejä eikä huoli niitä sekoittaa vedellä. Onpa päiviä, joina hän sulkee itsensä huoneeseen eikä salli kenenkään tulla näkyviinsä paitsi kamariorjansa. Hän hautoo silloin surullisia ajatuksia ja juo lakkaamatta. Vaan muuten hän kammoo yksinäisyyttä ja viettää päivänsä hurjissa seuroissa, joista hän tavallisesti tuo kotiinsa nuo pahamaineiset naikkoset Myroon ja Praksinoan, jotka hallitsevat ja vallitsevat hänen talossaan, komentavat orjia, panevat toimeen juhlia, kääntävät kaikki ylösalaisin ja tekevät pahimpia hullutuksia. Minun selkääni karmii, kun semmoista elämää vaan ajattelenkin, isäni.
— Eipä kummaa… Sinä mainitsit äsken nuoren tytön, joka on kamarineitsyenä Kryysanteuksen tyttärellä. Mikä hänen nimensä on?
— Alkmeene.
— Oletko tänään tavannut hänet?
— Olen. Hän puhui omantunnon vaivoista, kun täytyy salata uskonsa ja mukautua isäntänsä talon pakanallisiin tapoihin.