Hän hyppäsi alas. Seuraavassa hetkessä hän istui ratsunsa selässä ja iski kantapäänsä sen kupeisiin. Mutta hevonen ei hievahtanutkaan. Joku piti sitä kiinni. Pentti nosti browninkinsa ampuakseen. Mutta samassa musteni kaikki hänen silmissään. Hän oli saanut ankaran iskun takaraivoonsa.
* * * * *
Kun Pentti toipui, huomasi hän makaavansa samalla leposohvalla, jolla vangittu upseeri oli loikonut. Ympärillä tuijotteli parvi ryssiä häneen. Oven pielessä seisoi Katherine kalmankalpeana. Hänen vierellään oli pari kartanon palvelustyttöä.
Ensi hetkessä oli Pentin mahdotonta käsittää, mitä oli tapahtunut.
Sitten hän muisti.
Hän oli vanki. Niin, muistuttivathan siitä jo kireät köydet käsissä ja jaloissa. Vanki! Ryssien kynsissä!
Huoneen toisessa päässä istui heidän äskeinen vankinsa selaillen joitakin papereita.
— Toveri, tämä on jo herännyt, ilmoitti muuan sohvan luona seisovista.
— Irroittakaa köydet jaloista ja tuokaa se tänne, komensi upseeri.
Kun vanki seisoi hänen edessään, virkahti hän ivallisesti:
— Te luulitte meitä typeriksi vai? Poika parka, hevosen luona seisoi neljä miestä valmiina vastaanottamaan teitä.