Pentti kohtasi äidin tutkivan, tuskaisan katseen, ja silloin hän heitti enemmät kiertelyt.
— Minäkin lähden sinne. Heti uudenvuoden päivän jälkeen matkustan, sanoi hän.
Oli todella kuin pommi olisi heitetty keskelle rauhallista kotia.
Ruustinna tarrautui kiinni poikansa käsivarteen. Kyyneleitä ryöpsähti silmiin.
— Pentti, kuiskasi hän tukahtuneesti. — Poikani … Viimeiseni!
Pentti silitti rauhoittavasti äitinsä kättä ja kääntyi katsomaan toisia.
Rovastin keinutuoli oli pysähtynyt äkillisellä nykäyksellä. Hän oli ottanut piipun suustaan ja tuijotti poikaansa.
— Mitä hulluja! murahti hän sitten, pisti piipun takaisin suuhunsa ja jatkoi keinumistaan. Mutta vihaisesti pöllähtelevät savupilvet ilmaisivat, ettei hän ollut niin tyyni, kuin miltä koetti näyttää.
Hanna oli valahtanut kalman kalpeaksi. Suuret silmät katsoivat Penttiin säikähtyneinä, mutta kyyneleettöminä. Eikä hän sanonut mitään, kääntyi vain puolittain poispäin ja painoi päänsä alas.
Martti-setäkin oli vilkaissut Penttiin yllätettynä, mutta painunut sitten taas hymähtäen entiseen asentoonsa.