JAAN ja KAAREL (Syleilevät Lindaa ja Salmea, poistuvat oikealle)
Hiljaisuus.
JAAK (miettivästi)
Saattoi olla hyvä, että he lähtivät. Saattoipa olla… Mutta toisaalle
Vasilij Aleksandrovitš pääasiassa taitaa tällä kertaa tähdätä.
LINDA (käännähtää säpsähtäen Jaakiin)
Oletteko te vielä täällä? Mitä tarkoitatte sanoillanne?
JAAK
Kuulin luutnantin sanovan vielä: »Siellä on jalokivi, jota olen kaikilta suojellut kuin saituri ikään. Mutta nyt hän on minun. Tulkoon sitten huomenna vaikka maailmanloppu.» Arvelin, nyt tuo mies puhuu Salme-neidistä. Silloinkos sain jalat alleni, juoksin sen kuin vanhat koivet kestivät.
LINDA (heittäytyy Salmen kaulaan, valittaen)
Lapsi-raukkani, oma rakas lapsi-raukkani… Pakene, Salme!