Lycidas.
Voi! Johtuuko kellään mokoma rikos mieleen? Oi, silloin olisi lohdutuksemme, minkä lauluillasi meille suot, ynnä sinun kanssasi, Menalcas, milt'ei ryöstetty meiltä. Kuka laulaisi Nympheistä? Kuka kylväisi maan kukoistavilla kasveilla, taikka kuka peittäisi lähteet viheriällä siimeksellä? Taikka kuka laulaisi sen laulun, jonka hiljaisuudessa nykyjään opin sinulta, kun olit lähdössä lemmikkimme Amaryllin luokse? Tityrus! lyhyt on matkani: paimenna vuohia, kunnes pala'an. Ja kun olet antanut heidän syödä, aja sitte juomaan, ja ajaissa varo, ett'et kohtaa kaurista. Se töyttää sarvillansa.
Moeris.
Entäs kuka laatisi sen laulun, jonka hän Varolle omisti, vaikk'ei se vielä ole valmis: "Varus! Sinun nimesi (saatikka Mantua säilyy meillä, Mantua, voi liika lähellä onnetonta Cremonaa) ovat joutsenet lauluillaan ylentävät tähtiin saakka."
Lycidas.
Karttakoot mettiäisparvesi Corsikan marjakuusia; täyttäkööt lehmäsi utarensa syömällä cytiso-ruohoa. Alota, jos jotaki osaat. Pieridit ovat luoneet minunki runoilijaksi. Minäki olen laatinut lauluja. Minuaki sanovat paimenet runoniekaksi; mutta en juuri usko heitä. Sillä en katso minä vielä laulavani mitään, mikä olisi Varon ja Cinnan arvoa vastaavaa, vaan kaakattavani kun hanhi heliä-äänisten joutsenten seassa.
Moeris.
Lycidas! Sitä ahkeroitsen ja hiljaisuudessa mietiskelen itsekseni, voisinko muistaa erään laulun, joka ei suinkaan ole halpa-arvoinen. "Tule tänne, Galatea! Sillä mikä ilo on sinulla laineissa? Täällä on kevät purppuran loistossa; täällä maa purkaa monenkarvaisia kukkia jokivarsille; täällä vaalahtava poppeli rippuu luolan yli, ja notkiat viiniköynnökset palmikoitavat lehtimajoiksi. Tule tänne. Anna hurjain aaltoin telmiä rantoja vasten."
Lycidas.
Mitäs oli, jota kuulin sinun yksinäsi laulelevan kirkkaana yönä? Nuotin muistan, kun vaan sanat muistaisin.