Damoetas.
Ei, vaan Aegon'in. Aegon sen nykyjään jätti minulle.
Menalcas.
Oi lampaat! Oi te onneton karja! Sillä aikaa, kun hän itse lempii Neaeraa ja pelkää, että tämä pitää minun häntä parempana, lypsää tämä vieras kaitsija lampaat kahdesti tiimassa. Kunto viepyy karjalta ja maito karitsoilta.
Damoetas.
Tiedäpä toki määrältä soimata miehiä mokomista. Tiedänpä minäki, kuinka sinua — — — silloin kun kauriit syrjittäin katselivat, ja missä luolassa — — — vaikka Nymphit kevytmielisesti vaan naurahtelivat.
Menalcas.
Se oli silloin, luullakseni, kun näkivät minun konnamaisesti vesurilla leikkovan Myconin pensahistoa ja nuoria viiniköynnöksiä.
Damoetas.
Taikka kun täällä vanhain saksantammein luona taitoit Daphnin jousen ja vasamat, joita sinun, ilkiä Menalcas, kävi kateeksi, kun näjit ne olevan pojalle annetut. Tottapa olisit kuollut, jos et olisi jollaki tavalla saanut vahinkoa tehdä.