Damoetas.
Minulleki on sama Alcymedon tehnyt kaksi pikaria ja kahvain ympärille kiertänyt notkian karhunkynsi-kasvin. Keskelle on hän asettanut Orpheon ja häntä seurailevat metsät; enkä ole huuliani niihin vielä koskettanut, vaan pidän niitä tallella. Ei ole kehumista pikareitasi, jos katsot lehmyiseen (jos vertaat ne lehmyiseen).
Menalcas.
Tänä päivänä et minusta pääse; minä tulen, mihin ikänä käsket. Joku kuulkoon kumminki tämän taistelumme, vaikkapa tuo Palaemon, joka tuossa tulee. Minä laitan niin, ett'et täst'edes enää vaadi ketään laulusille.
Damoetas.
Niin alota, jos jotaki osaat; minussa ei ole viivykkiä, enkä pakoile ketään. Naapuri Palaemon! Kätke vaan tämä seikka syvälle mieleesi (tarkkaan muistiisi); asia ei ole vähäpätöinen.
Palaemon.
Niin laulakaat, koska olemme istuneet tähän pehmiälle nurmikolle. Nyt kaikki kedot, nyt kaikki puut ovat kukoistuksessa. Nyt metsät viheriöitsevät, nyt on ihanin vuoden aika. Alota, Damoetas, ja sinä, Menalcas, laula sitte. Laulakaat vuorottain; runottaret rakastavat vuorottelevaa laulua.
Damoetas.
Runotarten alku on Jupiterin kiitoksesta; kaikki on täynnä Jupiterin voimaa. Hän hoitaa mailman, hänellä ovat lauluniki huolena.