Jokaisen todellisen isänmaan ystävän täytyy rakastaa synnyinmaansa menneitten aikojen suuria muistoja, ja mielellään, vaikkapa vain muutamia nopeasti kuluvia hetkiä, vierailla niillä seuduin, joihin nämät muistot ovat liittyneet.
Muuan näistä rakkaan isänmaamme historiallisesti muistorikkaista seuduista on kieltämättä Porvoon kaupunki. Ja sinne ei meitä houkuttele ainoastaan jo ammoin vierineitten vuosisatojen sotaiset urostyöt, vaan, ja kenties vielä suuremmassa määrässä, uudemman ajan rauhalliset pyrinnöt; ne suurtyöt, mitkä ihmishenki on sinne pystyttänyt, tekevät puolestaan nekin tämän kaupungin meille kaikille rakkaaksi pyhiinvaelluspaikaksi. Täällähän jalo ja ylevämielinen keisari Aleksanteri I yhdessä maan säätyjen keralla v. 1809 piti nuo valtiopäivät, jotka ijäti tulevat olemaan valoisa kohta Suomen historian lehdillä; täällä myös suuri kansallisrunoilijamme kyhäsi nuo kuolemattomat teokset, jotka eivät ole joutuvat unhoituksiin, niinkauvan kuin yksikään sydän sykkii lämpimästi elämän onnesta, sykkii lämpimästi rakkaudesta isien kontuun ja synnyinmaahan.
Tahdon seuraavassa kuvauksessa antaa lukijan tutustua eräisiin tapauksiin, jotka ovat liittyneet kaupungin varhaisempaan historiaan. Kertomukseni käsittelee aikakautta, jolloin kristinusko ja pakanuus vielä kamppailivat keskenään ylivallasta Suomenmaassa, jolloin viekkaus, väkivalta ja raaka ruumiillinen voima merkitsivät enemmän kuin usko, oikeus ja totuus. Ja olen valinnut tämän aikakauden juuri senvuoksi, että olen ollut huomaavinani, että vielä tänäkin päivänä on ikävä kyllä olemassa niin monta esimerkkiä samanlaatuisista olosuhteista.
Kertomuksen toiminta esitetään tapahtuvaksi hietatörmällä, joka valtavine hongikkoineen matkailijan rautateitse saapuessa vanhaan piispankaupunkiin heti kohta vetää hänen huomiotaan puoleensa; se sijaitsee Porvoonjoen vasemmalla eli vastakkaisella rannalla.
Mitä Linnamäkeen tulee, miksi tätä kumpua vallineen nyttemmin nimitetään, kertoo taru sen olleen upean linnan perusasemana, jonka Sveakuningas Erik Emundson Tuulihattu oli rakentanut noin 1000 vuotta takaperin.
Yhä vieläkin ovat kaupungin asujamet ylpeitä tästä paikastaan ja niinhyvin he kuin myös matkailija, joka käy kaupungissa, vaeltavat tänne ulos honkien varjoon rauhassa haaveilemaan menneistä ajoista.
I.
Oli keskikesän aika. Aurinko oli juuri mennyt mailleen. Ainoastaan etäällä taivaan rannalla näkyi siitä vielä muutamia valonheijastuksia.
Sverker oli pitkän aikaa mietteisiin vaipuneena istunut huoneensa akkunan ääressä. Hänen kasvojensa totisesta ilmeestä voi nähdä, että hän mielessään pohti jotakin suurta tuumaa; aijetta, joka vaati miehen mieltä ja joka heti oli pantava toimeen.
Äkkiä hän hypähti ylös istuimeltaan, kuten olisi saanut jonkun mielijohteen ja läheni pientä seinään tehtyä ovea sekä katosi sen kautta. Kuului miten hänen nopeat askeleensa kaikuivat kiertoportaiden kiviastuimilla.