— Äitinne! huudahti hän itkien. Mitä kuulenkaan! Olisitteko te se nuori prinsessa, jonka kasvattajana minä olin aina kuudenteen ikävuoteen asti ja josta jo silloin selvästi saattoi nähdä, että hänestä kerran tulisi noin kaunis kuin te nyt olette.
— Se olen juuri minä, ja äitini on myös täällä neljänsadan askeleen päässä täältä, erään ruumisläjän alla, neljään osaan silvottuna…
Kerroin hänelle kaikki mitä minulle oli tapahtunut; hän kertoi minulle myöskin omat seikkailunsa ja niin sain tietää, että eräs kristitty suurvalta oli lähettänyt hänet Marokon kuninkaan luo tekemään hänen kanssaan sopimusta, jonka mukaan afrikalainen hallitsija saisi ruutia, kanuunia ja laivoja, jotta hänen olisi helpompi häiritä muiden kristittyjen kaupankäyntiä.
— Minun tehtäväni on nyt suoritettu, sanoi tuo kunnon eunukki. Astun
Centossa laivaan ja vien teidät mukanani Italiaan.
Kiitin häntä liikutuksen kyyneleet silmissäni. Mutta sensijaan että hän olisi vienyt minut Italiaan, vei hän minut Algieriin sekä möi minut tämän maakunnan "dei'lle". Tuskin oli tämä kauppa tehty, kun rutto, joka siihen aikaan raivosi kaikkialla Afrikassa, Aasiassa ja Europassa, ilmestyi myöskin Algieriin aivan pelottavalla voimalla. Olette kyllä nähneet maanjäristyksiä, mutta, neitiseni, onko teillä koskaan ollut ruttoa?
— Ei koskaan, vastasi paroonitar.
— Jos teillä joskus olisi ollut se, jatkoi eukko, niin myöntäisitte, että se on vielä paljon pahempaa kuin maanjäristys.
Se on hyvin tavallinen Afrikassa ja minäkin sain sen. Kuvitelkaahan, millainen tilanne tämä oli paavin tyttärelle, joka oli vain viidentoista vuoden vanha ja kuitenkin näiden kolmen kuukauden ajalla oli saanut kestää köyhyyttä ja orjuutta, joka oli raiskattu melkein joka päivä, joka oli nähnyt äitinsä silvottavan silmäinsä edessä neljään osaan, joka oli saanut kärsiä nälkää ja sodan kauhuja ja nyt oli kuolemaisillaan ruttoon Algierissa. Minä en kuollut kumminkaan, mutta eunukkini, "dei" ja melkein koko Algierin seralji joutuivat surman omiksi.
Kun tämän hirvittävän ruton ensimäiset ja pahimmat hyökkäykset olivat ohitse, myytiin kaikki "dei"'n eloon jääneet orjattaret. Minut osti eräs kauppias, joka vei minut Tunikseen; täällä hän möi minut eräälle toiselle kauppiaalle, joka vuorostaan möi minut Tripolikseen, Tripoliksesta minut myytiin Aleksandriaan, Aleksandriasta Smyrnaan, Smyrnasta Konstantinopoliin. Vihdoin jouduin erään janitsaari-"agan" haltuun, joka vähän sen jälkeen komennettiin puolustamaan Asovaa, jota venäläiset paraillaan piirittivät.
"Aga", joka oli hyvin naisiin menevä mies, vei koko haareminsa mukanaan ja sijoitti meidät Palus-Meotiksen rannalla olevaan pieneen linnoitukseen, jonka suojelijoiksi hän jätti kaksi mustaa eunukkia ja kaksikymmentä sotilasta. Ryssiä tapettiin summattomat määrät ja he antoivat takaisin samalla mitalla. Koko Asova oli pelkkää verta ja tulta. Ei mitään ikäkautta eikä sukupuolta säästetty. Lopulta oli valloittamatta enää vain meidän pieni linnoituksemme ja viholliset päättivät kukistaa meidät nälällä. Nuo kaksikymmentä janitsaaria olivat vannoneet olla antautumatta ja kun nälänhätä kävi aivan sietämättömäksi, katsoivat he olevansa pahoitetut syömään nuo meidän kaksi eunukkiamme, jotta heidän ei tarvitsisi rikkoa valaansa. Muutamien päivien kuluttua he päättivät syödä myöskin naiset.