Ei ollut hetkeäkään hukattavana. Mutta kuinka voida erota
Kunigundasta! Ja minne paeta?
NELJÄSTOISTA LUKU.
Kuinka Paraguayn jesuiitat ottivat vastaan Candiden ja Cacambon.
Candide oli Cadizista ottanut itselleen sekarotuisen palvelijan, jollaisia on paljon Espanjan rannikoilla ja siirtomaissa. Hän oli erään tukumanilaisen mestitsin poika ja vain neljännesosaltaan espanjalainen. Hän oli ollut jos jonakin: kuoropoikana, lukkarina, merimiehenä, maallikkomunkkina, sotamiehenä, lakeijana. Hänen nimensä oli Cacambo ja hän rakasti suuresti herraansa, sentähden että hänen herransa oli kovin hyvä ihminen hänen mielestään.
Cacambo satuloitsi mitä suurimmalla kiireellä molemmat andalusialaiset hevoset.
— Rakas isäntäni, sanoi hän, seuratkaamme muorin neuvoa, lähtekäämme heti ja ratsastakaamme taaksemme vilkaisematta, niin että kaviot kypenöi.
Candide puhkesi itkuun.
— Oi, sinä minun rakas Kunigundani, täytyykö minun jättää sinut nyt juuri, kun kuvernööri aikoi naittaa meidät! Voi Kunigunda, kuinka käy sinun nyt tässä vento-vieraassa maassa!
— Hänen käy, niinkuin hänen tuleekin käydä, sanoi Cacambo, naiset eivät koskaan joudu pulaan, Jumala pitää kyllä huolen heistä. Mutta kiiruhtakaamme nyt!
— Mihinkä sinä minut viet? Minne menemme? Ja mitä teemme ilman
Kunigundaa? kysyi Candide.