Kokonaisen kuukauden he viipyivät tässä vieraanvaraisessa paikassa.
Mutta joka päivä puheli Candide Cacambolle tähän tapaan:
— Totta on, ystäväni, enkä lakkaa sitä toistamasta, että se linna, jossa olen syntynyt, ei mitenkään ole tämän maan veroinen. Mutta neiti Kunigundaa ei sittenkään ole täällä ja sinullakin voi olla jokin rakastajatar Europassa, jota kaipaat. Jos jäämme tänne, emme merkitse täällä sen enempää kuin muutkaan; jos sitävastoin palaamme muuhun maailmaan ja meillä on mukanamme vaikkapa vain kaksitoista Eldoradon kivillä kuormitettua jäärää, niin olemme rikkaammat kuin kaikki maailman kuninkaat yhteisesti. Meidän ei silloin myöskään enää tarvitse pelätä minkäänlaisia inkvisiittoreita ja me voimme helposti valloittaa takaisin neiti Kunigundan.
Cacamboakin miellytti tällainen puhe, sillä ihminen on nyt kerta kaikkiaan sellainen, että hänellä on halu näyttäytyä maailmalle, tehdä itsensä tärkeäksi maalaistensa parissa, ja kerskailla sillä, mitä hän on nähnyt matkoillaan. Ja niinpä nuo kaksi onnellista päättivät lakata sitä olemasta ja pyysivät Hänen Majesteetiltaan lupaa lähteä pois.
— Te teette suuren tyhmyyden, sanoi heille kuningas. Tosin ei minulla ole mitään liian suuria käsityksiä maastani, mutta jos ihmisellä kerran on mukiinmenevä olo jossakin, on hänen siinä paikassa oltava. Kuitenkaan ei minulla ole minkäänlaista oikeutta pidättää muukalaisia maassani. Sellainen olisi hirmuvaltiutta eikä laisinkaan tapojemme ja lakiemme mukaista. Kaikki ihmiset ovat vapaita, lähtekää siis milloin teitä vain haluttaa. Mutta poispääsy on kovin hankalaa. On aivan mahdotonta lähteä pyrkimään ylöspäin sitä vuolasta virtaa, jota pitkin te ihmeen kautta pääsitte tänne ja joka vierii kallioholvien alitse. Vuoret taaskin, jotka ympäröivät valtakuntaani, ovat kymmenentuhatta jalkaa korkeat ja äkkijyrkät kuin seinät ikään, lisäksi ne ovat enemmän kuin kymmenen peninkulmaa leveät ja päättyvät myöskin toiselta puolen äkkijyrkänteihin. Kuitenkin, koska te kerran niin välttämättä tahdotte lähteä, tahdon antaa kone-insinööreilleni käskyn, että he valmistavat sellaisen koneen, jolla te mukavasti voitte matkustaa. Mutta sitten kun te olette onnellisesti vuorten tuolla puolen, saatte jäädä oman onnenne varaan, kukaan ei voi saattaa teitä kauemmaksi, sillä alamaiseni ovat luvanneet olla menemättä valtakuntansa rajojen ulkopuolelle ja he ovat aivan liian viisaita syödäkseen sanansa. Muuten saatte pyytää minulta mitä ikinä haluatte.
— Me emme pyydä Teidän Majesteetiltanne muuta, sanoi Cacambo, kuin muutamia ruokavaroilla ja maan kivillä ja soralla kuormitettuja lampaita.
Kuningas rupesi nauramaan:
— Minä en voi ymmärtää, sanoi hän, miksi te europalaiset niin äärettömästi pidätte meidän keltaisesta sorastamme, mutta ottakaa sitä vain niin paljon kuin tahdotte ja käyköön teille hyvin.
Hän antoi heti käskyn insinööreilleen, että näiden piti rakentaa sellainen kone, jolla nuo molemmat merkilliset miehet voitaisiin nostaa valtakunnan ulkopuolelle. Kolme tuhatta etevää fyysikkoa ryhtyi heti työhön käsiksi ja kahden viikon kuluttua oli kone valmis eikä tullut maksamaan enempää kuin kaksikymmentä miljoonaa sterlinki-puntaa maan käypää rahaa. Candide ja Cacambo asetettiin koneeseen, jossa jo oli odottamassa kaksi suurta, satulalla ja suitsilla varustettua punalammasta, jotka olivat tarkoitetut ratsuiksi vuorilta päästyä, lisäksi kaksikymmentä muonavaroilla kuormattua lastilammasta, kolmekymmentä maan harvinaisuuksia ja lahjoja kantavaa ja viisikymmentä kullalla, jalokivillä ja timanteilla sälytettyä.
Kuningas syleili hellästi molempia maailman kiertäjiä.
Oli todellakin kaunista katsella heidän lähtöään ja sitä kekseliästä tapaa, millä heidät lampaineen nostettiin vuorten huipuille.