Candide, jolla aina oli sydän huulillaan, kertoi avomielisesti espanjalaiselle kaikki seikkailunsa ja uskoi hänelle myös, että hänen oli aikomus ryöstää neiti Kunigunda.
— Siinä tapauksessa varon kyllä viemästä teitä Buenos-Ayrekseen, sanoi laivakippari, sillä minua odottaisi siellä varma hirttonuora ja teitä samoin: tietäkää, että kaunis Kunigunda on hänen ylhäisyytensä käskynhaltijan lempi-rakastajatar.
Tämä oli kova isku Candidelle, hän itki kauan.
Vihdoin hän veti Cacambon syrjään.
— Nyt minä tiedän, rakas ystäväni, sanoi hän, mitä sinun on tekeminen. Meillä on kummallakin taskuissamme noin viiden tai kuuden miljoonan edestä timantteja. Sinä olet taitavampi kuin minä, mene sinä hakemaan neiti Kunigundaa Buenos-Ayreksesta. Jos kuvernööri tekee estelyjä, niin anna hänelle yksi miljoona, ja jos hän sitten vieläkin hankaa vastaan, niin anna kaksi. Sinähän et ole tappanut mitään inkvisiittoria, sinua ei siksi kukaan osaa epäillä. Sillä välin minä hankin itselleni toisen laivan ja purjehdin Veneziaan sinua odottamaan. Se on vapaa valtio, jossa ei ole mitään peljättävänä ei bulgarialaisten, ei arabialaisten, ei juutalaisten eikä inkvisiittorien puolelta.
Cacambo hyväksyi tämän viisaan ehdotuksen. Tosin oli hän onneton siitä, että hänen näin täytyi erota hyvästä herrastaan, josta samalla oli tullut hänen läheisin ystävänsä, mutta ilo siitä, että hän tällä tavoin saattoi olla hänelle hyödyksi, voitti hänessä kuitenkin eron tuskan He syleilivät toisiaan kyyneleet silmissä. Candide terotti hänen mieleensä, ettei hän suinkaan unohtaisi tuota kunnon muoria. Cacambo lähti matkaan vielä samana päivänä, sillä hän oli kaikin puolin hyvä ja avulias ihminen.
Candide viipyi vielä jonkun aikaa Surinamissa odotellen löytävänsä toisen samanlaisen laivakipparin, joka olisi taipuvainen viemään hänet ja hänen kaksi lammastaan Italiaan. Hän pestasi itselleen palvelijoita ja osteli valmiiksi kaikki, mitä hän arveli tarvitsevansa niin pitkällä laivamatkalla. Vihdoin tapasi hän hra Vanderdendurin, joka oli suuren laivan omistaja.
— Mitä tahdotte, kysyi hän tältä, jos viette minut sekä palvelijani, tavarani ja molemmat lampaani suorinta tietä Veneziaan.
Laivanomistaja määräsi kymmenen tuhatta piasteria. Candide suostui siihen heti.
Ohoh, vai sillä lailla, tuumi tuo viisas Vanderdendur itsekseen, tämä muukalainen maksaa noin vain kymmenen tuhatta piasteria ilman muuta! Hän mahtaa olla upporikas.