Nuo viisi muuta kuningasta kuuntelivat tätä puhetta jalomielisellä myötätuntoisuudella. Jokainen heistä antoi kuningas Teodorille kaksikymmentä sekiiniä pukujen ja paitojen ostoon.
Candide lahjoitti hänelle kahden tuhannen sekiinin arvoisen timantin.
— Kuka hän on, sanoivat nuo viisi kuningasta, tuo yksinkertainen moukka, jolla on varaa antaa sata kertaa enemmän kuin kellään meistä ja joka lisäksi vielä tekee sen?
Kun he nousivat pöydästä, tuli heitä vastaan neljä vastasaapunutta pikkuruhtinasta, jotka myöskin olivat huonon sotaonnen vuoksi kadottaneet valtakuntansa ja jotka sentähden tulivat Veneziaan karnevaalia viettämään.
Mutta Candide ei kiinnittänyt enää minkäänlaista huomiota näihin uusiin tulokkaisiin. Hän ei ajatellut mitään muuta kuin että miten hän niin pian kuin suinkin pääsisi Konstantinopoliin rakasta Kunigundaansa tapaamaan.
SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.
Candiden matka Konstantinopoliin.
Uskollinen Cacambo oli jo turkkilaisen laivakapteenin kanssa
sopinut siitä, että tämä ottaisi Candiden ja Martinin mukaansa
Achmed-sulttaanin laivaan. He heittäytyivät siis polvilleen hänen
Korkean Kurjuutensa jalkoihin ja lähtivät laivaan.
Matkalla sanoi Candide Martinille:
— Me olemme siis tänä iltana aterioineet kuuden viralta pannun kuninkaan seurassa ja yhdelle heistä oli minulla vielä kunnia antaa almu. Ehkäpä on maailmassa paljon muita yhtä onnettomia ja onnettomampiakin ruhtinaita. Ja minä olen kadottanut ainoastaan sata lammasta ja nyt saan rientää Kunigundan syliin! Rakas Martin-ystäväni, kyllä Pangloss sittenkin oli oikeassa: kaikki on maailmassa hyvin.