Seuraavana päivänä hän kävelyllään kohtasi erään kerjäläisen, joka ylt'yleensâ oli paiseiden peitossa. Hänen silmänsä olivat elottomat, nenänpää pois tipahtanut, suu vinossa, hampaat mustat, hän puhui käheästi korahdellen ja sai tavantakaa ankaria yskäkohtauksia ja joka kohtauksella sylkäisi hän suustaan hampaan.
NELJÄS LUKU.
Kuinka Candide tapasi vanhan filosofian opettajansa, tohtori
Panglossin ja mitä sitten tapahtui.
Candide, joka tunsi vielä enemmän sääliä kuin inhoa tuota kauhistuttavaa kerjäläistä kohtaan, — antoi hänelle ne kaksi floriinia, jotka hän oli saanut tuolta kunnon Jacques-anabaptistilta. Aave tuijotti häneen kiinteästi, purskahti itkuun ja lankesi hänen kaulaansa.
Candide peräytyi pelästyneenä.
— Voi, sanoi tuo kurja raukka toiselle kurjalle, ettekö enää tunne rakasta Panglossianne?
— Mitä kuulenkaan, tekö se olettekin, rakas mestarini, ja tässä surkuteltavassa tilassa! Mikä onnettomuus onkaan teitä kohdannut? Minkätähden ette enää ole tuossa kauneimmassa kaikista linnoista? Ja miten on käynyt neiti Kunigundan, tuon helmen neitsyeitten joukossa, tuon luonnon mestariteoksen?
— Menehdyn tähän paikkaan, huokasi Pangloss.
Heti vei Candide hänet anabaptistin talliin, jossa hän antoi hänelle vähän leipää ja kun Pangloss hiukan oli tointunut, kysyi hän tältä uudestaan:
— Entä Kunigunda, miten on hänen laitansa?