— Olette oikeassa, sanoi Pangloss, sillä kun ihminen pantiin Edenin yrttitarhaan, pantiin hänet sinne ut operaretur eum, viljelemään sitä, joka seikka jo todistaa, että ihminen ei ole luotu lepoa varten.
— Tehkäämme siis työtä, älkäämmekä viisastelko, sanoi Martin. Se on ainoa keino tehdä elämä siedettäväksi.
Koko tuo pieni seura suostui tähän kiitettävään ehdotukseen. Jokainen rupesi käyttämään niitä kykyjä mitä hänellä oli.
Ja pieni maatila tuotti hyvin. Kunigunda oli kyllä, sitä ei käy kieltäminen, hyvin ruma, mutta hänestä tuli erinomainen pasteijain leipoja. Paquette harjoitti korukirjailua, ja muori piti huolta heidän vaatteistaan. Kaikki olivat jollakin lailla hyödyksi, yksinpä veli Girofléekin, josta tuli hyvä puuseppä ja lopulta oikein kunniallinen ihminenkin.
Pangloss sanoi välistä Candidelle:
— Tässä parhaassa kaikista maailmoista ovat kaikki tapaukset katkeamattomassa ketjussa. Sillä ellei teitä rakkautenne vuoksi neiti Kunigundaan olisi ajettu pois eräästä kauniista linnasta ja ellette samassa tilaisuudessa olisi saanut vahvoja potkuja takapuoleenne, ellette olisi joutunut inkvisitsionin käsiin, ellette olisi jalan vaeltanut halki Amerikan, ellette olisi tuikannut miekkaanne paroonin sydämeen, ellette olisi kadottanut kaikkia ihanan Eldoradon lampaita, niin ette nyt söisi tässä seetripuunkuorihilloa ja pistasioita.
— Se oli kyllä hyvin sanottu, vastasi Candide, mutta ennenkaikkea: viljelkäämme puutarhaamme!