Hän pakoitti maansa aatelisen nuorison matkustelemaan, opiskelemaan, tuomaan Venäjälle ulkomaiden hienoja tapoja. Olen nähnyt sellaisia nuoria venäläisiä, jotka olivat erittäin henkeviä ja tietorikkaita. Siten on tämä yksi ainoa mies muuttanut aivan toiseen muotoon maailman suurimman valtakunnan. Paha vain, että tältä suurelta ihmisten uudistajalta itseltään puuttui kaikkein ensimäinen hyve, ihmisyys. Hänen huvitustensa raakuus, hänen tapojensa villeys, hänen kostonsa julmuus himmensivät hänen suuria avujansa. Hän sivistytti kansaansa, mutta oli itse raakalainen. Omin käsin hän pani täytäntöön rikollisille määräämiään rangaistuksia, ja remuavissa syömingeissään hän osoitti taitavuuttaan kaulojen katkaisussa. Afrikassa on kyllä hallitsijoita, jotka omin käsin vuodattavat alamaistensa verta, mutta näitä yksinvaltiaita pidetäänkin raakalaisina. Oman pojan surmauttaminen, silloin kun kuritus tai perinnöttömäksi tekeminen olisi riittänyt, tekisi Pietarin muiston vihatuksi, jollei se hyvä, mitä hän on tehnyt alamaisilleen, saisi miltei suomaan anteeksi hänen omaa vertansa vastaan osoittamaansa julmuutta.
Sellainen oli tsaari Pietari, ja hänen suuret suunnitelmansa olivat vasta alkuluonnoksia silloin kun hän liittyi Puolan ja Tanskan kuninkaihin heidän kaikkien halveksimaa lasta vastaan. Venäjän perustaja tahtoi samalla olla valloittaja; hän luuli voivansa tulla siksi ilman suurempaa vaivaa, varsinkin kun senlaatuinen sota olisi vain hyödyksi hänen muille suunnitelmilleen. Sotataito oli samoin uusi taito, joka hänen tuli opettaa kansalleen.
Sitäpaitsi hän tarvitsi satamaa Itämeren itärannalla, voidakseen panna kaikki aatteensa toimeen. Hän tarvitsi Inkerinmaata, joka sijaitsee koilliseen Liivinmaasta. Siellä olivat isäntinä ruotsalaiset; siispä se täytyi temmata heiltä pois. Hänen edeltäjillään oli ollut oikeuksia Inkerin-, Viron- ja Liivinmaahan; aika näytti suotuisalta saattaa uudelleen voimaan nuo oikeudet, jotka oli menetetty jo sata vuotta sitten ja rauhanteoissa julistettu mitättömiksi. Hän teki senvuoksi liiton Puolan kuninkaan kanssa, riistääkseen nuorelta Kaarle XII:lta kaikki ne alueet, jotka sijaitsevat Suomenlahden, Itämeren, Puolan ja Venäjän välissä.
TOINEN KIRJA.
Ihmeellinen ja äkillinen muutos Kaarle XII:n luonteessa. Kahdeksantoistavuotiaana hän käy sotaa Tanskaa, Puolaa ja Venäjää vastaan, päättää Tanskan-sotansa kuudessa viikossa, lyö kahdeksalla tuhannella ruotsalaisella kahdeksankymmentä tuhatta venäläistä ja hyökkää Puolaan. Puolan ja sen hallinnon kuvaus. Kaarle voittaa useita taisteluja, pääsee Puolan herraksi ja valmistautuu nimittämään sinne uuden kuninkaan.
Kolme mahtavaa ruhtinasta uhkasi siten Kaarle XII:n nuoruutta. Sodan valmisteluja koskevat huhut levittivät Ruotsissa hämmästystä ja säikähdyttivät valtakunnanneuvostoa. Suuret kenraalit olivat kuolleet; oli täysi syy pelätä pahinta nuoren kuninkaan johdossa, joka siihen saakka oli osoittanut vain huonoja puoliansa. Neuvostossa hän ei tehnyt koskaan juuri muuta kuin nosti säärensä ristiin pöydälle; hajamielisenä, välinpitämättömänä hän ei näyttänyt ottavan mihinkään osaa.
Neuvosto harkitsi hänen läsnäollessaan vaaraa, johon oli jouduttu; muutamat neuvosherrat ehdottivat myrskyn kääntämistä neuvottelujen avulla; silloin yhtäkkiä nuori ruhtinas nousee pystyyn, kasvoillaan päätöksensä tehneen korkeamman ihmisen vakavuus ja varmuus. "Hyvät herrat", hän sanoi, "olen päättänyt olla koskaan käymättä väärää sotaa, mutta myöskin olla lopettamatta oikeaa, ennenkuin viholliseni ovat tuhotut. Päätökseni on tehty: käyn sen kimppuun, joka ensimäisenä julistaa sodan, ja hänet voitettuani toivon voivani hieman pelottaa toisiakin." — Nämä sanat hämmästyttivät kaikkia noita vanhoja neuvosherroja: he katselivat toisiaan tohtimatta vastata. Vihdoin he, kummissaan siitä, että heillä oli moinen kuningas ja häveten toivoa vähemmin kuin hän, ottivat ihmetellen vastaan hänen sotaa koskevat määräyksensä.
Yllätys tuli vielä suuremmaksi, kun nähtiin hänen heti paikalla luopuvan nuoruuden viattomimmistakin huvituksista. Siitä hetkestä alkaen, jolloin hän ryhtyi sotavalmistuksiin, hän aloitti aivan uuden elämän, josta hän sittemmin ei koskaan hetkeksikään poikennut. Ajatellen alituisesti Aleksanteria ja Caesaria hän päätti jäljitellä näitä kahta valloittajaa kaikessa muussa paitsi heidän vioissaan. Hän ei tahtonut enää tietää mitään komeudesta, leikeistä tai huvituksista; hän supisti ateriansa mitä suurimpaan kohtuullisuuteen. Hän oli rakastanut komeita pukuja; tästedes hän pukeutui aivan kuin halpa sotilas. Oli luultu hänen olleen kiintynyt erääseen hovinsa naiseen; olkoonpa tämän jutun laita miten tahansa, totta ainakin on, että hän nyt ainiaaksi kieltäytyi naisista, ei ainoastaan pelosta joutua heidän talutusnuoraansa, vaan myös halusta antaa siinä esimerkkiä sotilailleen, joita hän tahtoi pitää mitä ankarimmassa kurissa; kenties myös turhamaisuudesta olla ainoa kaikkien kuninkaiden joukossa, joka kykeni hillitsemään niin vaikeasti masennettavan taipumuksen. Samoin hän päätti pidättyä viinistä koko vastaisen elämänsä ajan. Jotkut ovat vakuuttaneet minulle, että hän teki mainitun päätöksen voittaakseen täydellisesti luontonsa ja lisätäkseen uuden hyveen sankarimaisuuteensa. Useimmat ovat kuitenkin vakuuttaneet minulle, että hän tahtoi siten rangaista itseään erään sopimattoman hurjistelun vuoksi ja häväistyksen johdosta, jonka hän pöydässä äitinsä, kuningattaren, läsnäollessa oli tuottanut eräälle naiselle. Jos asianlaita on sellainen, niin tämä itsensä tuomitseminen ja tämä kieltäytyminen, johon hän alistui koko elämänsä ajaksi, osoittavat sankaruutta, joka ei ole vähemmän ihmeteltävää.
Hän aloitti sodan vakuuttamalla langolleen, Holsteinin herttualle, apuansa. Heti lähetettiin kahdeksantuhatta miestä Holsteinin naapurimaakuntaan Pommeriin suojelemaan herttuaa tanskalaisten hyökkäyksiltä. Herttua tarvitsikin tukea, sillä tanskalaiset olivat jo havitelleet hänen maitansa, valloittaneet hänen linnansa Gottorpin ja piirittivät parhaillaan itsepintaisesti hänen kaupunkiaan Tönningeniä, jonka luo Tanskan kuningas oli mieskohtaisesti saapunut nauttimaan varmaksi luulemastaan valloituksesta. Tämä kipinä uhkasi sytyttää liekkiin koko Saksan valtakunnan. Yhdeltä puolelta marssivat Puolan kuninkaan saksilaiset joukot, Brandenburgin, Wolfenbüttelin ja Hessen-Kasselin rykmentit, yhtyäkseen tanskalaisiin; toiselta puolelta Ruotsin kuninkaan kahdeksantuhatta miestä ynnä Hannoverin ja Cellen joukot kiirehtivät herttuan avuksi.
Holsteinin pienen maan ollessa siten sotanäyttämönä ilmestyivät Englannin ja Hollannin laivastot Itämerelle. Nämä kaksi valtaa olivat tanskalaisten rikkoman Altonan sopimuksen takaajia; nyt he kiiruhtivat Holsteinin ahdistetun herttuan avuksi, koska Tanskan kuninkaan mahdin suureneminen ei soveltunut heidän kauppaetuihinsa. He tiesivät tanskalaisten Juutinrauman isäntinä tulevan raskaasti verottamaan kauppaa käyviä kansoja, kunhan vain tuntisivat itsensä kyllin voimakkaiksi, voidakseen tehdä sen rankaisematta. Tämä harrastus on pitkät ajat saattanut Englannin ja Hollannin, mikäli se heille on ollut mahdollista, pitämään yllä tasapainoa pohjoismaisten ruhtinaitten kesken. He liittyivät sentähden nyt Ruotsin nuoreen kuninkaaseen, kun tämä näytti olevan vaarassa joutua niin monien yhtyneitten vihollisten muserrettavaksi, ja auttoivat häntä siitä samasta syystä, jonka vuoksi häntä ahdistettiinkin, koska näet luultiin, ettei hän kykenisi puolustautumaan.