ENSIMÄINEN OSA
ENSIMÄINEN KIRJA.
Lyhyt Ruotsin historia Kaarle XII:een saakka. Hänen kasvatuksensa; hänen vihollisensa, Tsaari Pietari Aleksejevitshin luonne. Mielenkiintoisia yksityispiirteitä tästä ruhtinaasta ja Venäjän kansasta. Venäjä, Puola ja Tanska liittoutuvat Kaarle XII:tta vastaan.
Ruotsi ja Suomi ovat yhdessä kuningaskunta, jolla on laajuutta noin kaksisataa ranskalaista penikulmaa [vanha tiemitta, lieue, vaihteli pituudeltaan; tavallisesti noin 4 km (lieue de poste, postipenikulma)] ja pituutta kolmesataa. Etelästä pohjoiseen ulottuu se 55. leveysasteen paikkeilta aina 70. leveysasteeseen. Sillä on ankara ilmanala, vailla kevättä ja syksyä. Talvi vallitsee siellä yhdeksän kuukautta vuodessa; kesän helle seuraa siellä suoraan tavatonta kylmyyttä. Lokakuusta alkaen käy kaikki jäähän, eikä esiinny noita huomaamattomia vaihekausia, jotka muualla välittävät eri vuodenaikoja ja tekevät muutoksen mieluisemmaksi. Korvaukseksi on luonto tälle karulle ilmastolle suonut kirkkaan taivaan ja puhtaan ilman. Melkein alituisen auringonvalon lämmittämänä sen kesä tuottaa sangen lyhyessä ajassa kukkia ja hedelmiä. Talven pitkiä öitä taas sulostuttavat ruskotukset ja hämärät, joita kestää sitä kauemmin, mitä vähemmän aurinko loittonee Ruotsista. Kuutamoa taasen eivät mitkään pilvet pimennä, vaan maata peittävän lumen heijastus antaa sille lisäkirkkautta, jota vielä hyvin usein erityiset eläinradan hohteen tapaiset valoilmiöt tehostavat, ja se tekee matkustamisen Ruotsissa yöllä yhtä helpoksi kuin päivälläkin. Laidunten puutteessa on karja siellä kooltaan pienempää kuin Euroopan eteläisemmissä maissa. Ihmiset sen sijaan ovat kookkaita; kirkas taivas antaa heille terveyttä, ilmaston ankaruus karkaisee heitä. He elävät kauan, jolleivät heikonna itseään väkijuomien ja viinien kohtuuttomalla nauttimisella, joita pohjoiset kansat näyttävät rakastavan sitä kiihkeämmin, mitä enemmän luonto on ne heiltä kieltänyt.
Ruotsalaiset ovat hyväryhtisiä, voimakkaita, ketteriä, tottuneita kestämään mitä rasittavimpia töitä, nälkää ja puutetta. He ovat synnynnäisiä sotilaita, täynnä uljuutta ja pikemmin urhoollisia kuin toimeliaita. Kauppaa, joka yksin voisi antaa heille sen mitä heidän maaltaan puuttuu, he ovat jo kauan lyöneet laimin eivätkä vieläkään hoida sitä kelvollisesti. Pääasiallisesti juuri Ruotsista, josta yhtä osaa vieläkin nimitetään Gootinmaaksi, arvellaan niiden goottilaislaumojen lähteneen liikkeelle, jotka muinoin tulvivat yli Euroopan, riistäen sen Rooman keisarikunnalta, joka oli viisisataa vuotta ollut sen vallitsija, tyranni ja lainsäätäjä.
Pohjoismaat olivat siihen aikaan paljoa väkirikkaammat kuin meidän päivinämme, koska niiden uskonto salli asukkaiden monivaimoisuuden avulla antaa valtiolle enemmän kansalaisia; naiset itse eivät tunteneet suurempaa häpeää kuin hedelmättömyyden ja joutilaisuuden. Ollen yhtä työteliäitä ja rotevia kuin heidän miehensä he sekä aikaisemmin että kauemmin kykenivät äidin tehtäviin. Mutta nykyään on Ruotsilla yhdessä sille vielä jääneen Suomen osan kanssa vain neljä miljoonaa[1] asukasta. Maa on karua ja köyhää. Skoone on ainoa maakunta, jossa kasvaa vehnää. Koko maassa ei ole enempää kuin yhdeksän miljoonaa livreä hopearahaa. Yleinen pankki, joka on vanhin Euroopassa, perustettiin sinne välttämättömyyden pakosta, koska maksut suoritettiin kupari- ja rautarahalla, mikä suuresti vaikeutti rahaliikettä.
Ruotsi oli vapaa maa 14. vuosisadan keskivaiheille saakka. Tänä pitkänä ajanjaksona sen hallitustapa vaihtui useita kertoja, mutta kaikki nuo vaihdokset tapahtuivat vapauden hyväksi. Ylimmällä viranomaisella oli kuninkaan nimi, mikä arvo eri maissa liittyy perin erilaisiin valtuuksiin. Ranskassa ja Espanjassa se tarkoittaa rajatonta valtaa, Puolassa, Ruotsissa ja Englannissa vapaavaltion esimiestä. Ruotsin kuninkaat eivät mahtaneet mitään ilman senaattia,[2] ja senaatti taas oli usein kokoontuvien valtiosäätyjen alainen. Kansan edustajina näissä suurissa kokouksissa olivat aatelismiehet, piispat ja kaupunkien edusmiehet; myöhemmin päästettiin mukaan myös talonpojat, tuo muutoin oikeudettomasti halveksittu kansanosa, joka melkein kaikkialla muualla pohjoismaissa on orjan asemassa.
Vuoden 1492[3] vaiheilla tämä vapaudestaan niin arka kansa, joka vielä nytkin on ylpeä siitä, että se kolmetoista vuosisataa sitten nöyryytti Rooman,[4] joutui naisen ja ruotsalaisia heikomman kansan ikeen alle.
Valdemarin tytär Margareeta, Pohjolan Semiramis, Tanskan ja Norjan kuningatar, valloitti Ruotsin väkivallalla ja viekkaudella ja muodosti näistä kolmesta laajasta valtiostaan yhden ainoan kuningaskunnan. Hänen kuoltuaan Ruotsia raatelivat kansalaissodat; se pudisti yltään Tanskan ikeen ja otti sen taas takaisin; sillä oli vuoroin kuninkaita, vuoroin valtionhoitajia. Kaksi tyrannia sorti sitä hirmuisella tavalla vuoden 1520 vaiheilla: toinen oli Tanskan kuningas Kristian II, hirviö täynnä paheita, vailla yhtään ainoaa hyvettä; toinen oli Upsalan arkkipiispa, valtakunnan primas, yhtä julma kuin Kristian. Yksissä neuvoin nämä eräänä päivänä vangituttivat Tukholman pormestarit ja neuvosherrat ynnä 94 senaattoria ja teloituttivat heidät sillä tekosyyllä, että muka paavi oli julistanut heidät pannaan, koska olivat puolustaneet valtion oikeuksia arkkipiispaa vastaan.
Sillaikaa kun nämä kaksi miestä, jotka sorronhalu oli yhdistänyt, mutta saaliin jako jälleen riitaannutti, harjoittivat mitä tyrannimaisinta hirmuvaltiutta ja julminta kostoa, muutti uusi tapaus pohjoismaiden olotilan.