Villelongue tunsi tämän määräyksen ja tiesi hyvin panevansa päänsä alttiiksi. Hän riisui sentakia ranskalaisen pukunsa, pukeutui kreikkalaiseen tapaan ja lähti sitten, piilotettuaan poveensa kirjelmän, jonka hän aikoi ojentaa esiin, oikeaan aikaan sen moskean läheisyyteen, jonne sulttaanin tiedettiin menevän. Siellä hän tekeytyi hulluksi ja tunkeutui tanssien janitshaarien rivien keskelle, joiden välitse suurherran oli kuljettava; samalla hän tahallaan pudotti taskuistansa muutamia hopearahoja, hyvitelläkseen niillä henkivartijoita.
Sulttaanin lähestyessä tahdottiin ajaa Villelongue pois, mutta hän heittäysi polvilleen ja piteli puoliaan janitshaareja vastaan. Hänen lakkinsa putosi, ja pitkistä hiuksistaan hänet heti tunnettiin frankkilaiseksi. Hän sai useita iskuja ja häntä pideltiin sangen pahoin. Suurherra, joka jo oli lähellä, kuuli metelin ja kysyi sen syytä. Villelongue huusi hänelle kaikin voimin: "Amman, amman, armoa, armoa!" vetäen samalla kirjeen povestansa.
Sulttaani käski laskea hänet lähemmäksi. Villelongue riensi heti hänen luoksensa, syleili hänen jalustimiaan ja jätti hänelle kirjelmänsä sanoen samalla: "Sued kral dan, se on Ruotsin kuninkaalta." Sulttaani pisti kirjeen poveensa ja jatkoi matkaansa moskeaa kohti. Sillä välin otettiin Villelongue kiinni ja vietiin vankina seraljin ulkorakennuksiin.
Palattuaan moskeasta ja luettuaan kirjeen sulttaani tahtoi itse kuulustella vangittua. Mitä nyt kerron tässä, näyttää ehkä sangen vähän uskottavalta, mutta minä en lopuksikaan tuo esiin mitään sellaista, mikä ei perustuisi herra de Villelonguen omiin kirjeihin. Kun niin uljas upseeri kerran kunniasanallaan vakuuttaa jonkin seikan todeksi, ansaitsee hän kai jonkun verran luottamusta. Hän on siis vakuuttanut minulle, että sulttaani riisui keisarillisen pukunsa, otti päästään erikoisen turbaaninsa ja pukeutui janitshaariupseeriksi, kuten hän muuten usein menetteli. Hänellä oli mukanaan eräs vanhus Maltan saarelta, joka palveli häntä tulkkina. Tämän valepuvun johdosta Villelongue sai nauttia kunniaa, joka ei koskaan ole tullut yhdenkään kristityn lähettilään osaksi: hänellä oli neljännestunnin pituinen kahdenkeskinen puhelu turkkilaisten keisarin kanssa. Hän ei suinkaan jättänyt selvittämättä Ruotsin kuninkaan valituksia, syyttämättä ministerejä ja vaatimatta sitä ujostelemattomammin hyvitystä, kun hän, puhellessaan itse sulttaanin kanssa, oli puhelevinaan vain vertaisensa kanssa. Vankilansa hämäryydestä huolimatta hän kyllä helposti oli tuntenut suurherran ja keskustelikin sentähden vain sitä rohkeammin. Luuloteltu janitshaariupseeri lausui Villelonguelle nämä omituiset sanat: "Kristitty, ole varma siitä, että herrallani sulttaanilla on keisarin sydän, ja jos sinun Ruotsin kuninkaasi on oikeassa, niin tapahtuu hänelle myös oikeus." — Villelongue pääsi pian vapaaksi, ja muutamia viikkoja myöhemmin nähtiin seraljissa äkillinen muutos, jonka ruotsalaiset lukivat tämän ainoalaatuisen keskustelun ansioksi. Mufti pantiin viralta, tataarien khaani ajettiin maanpakoon Rhodos-saarelle ja Benderin seraskieri-pasha karkoitettiin erääseen Arkipelagin saareen.
Ottomaninen Portti on tavallisesti niin altis moisille myrskyille, että on vaikea ratkaista, tahtoiko sulttaani todellakin lepyttää Ruotsin kuningasta näillä uhrauksilla. Se tapa, jolla mainittua ruhtinasta edelleen kohdeltiin, ei ainakaan todista Portin liiaksi kiirehtineen, ollakseen hänelle mieliksi.
Pikemminkin epäillään suosikki Ali Kumurdshin yksin panneen toimeen nämä muutokset omaksi edukseen. Sanotaan hänen karkoituttaneen tataarien khaanin ja Benderin seraskierin sillä tekosyyllä, että he olivat vastoin suurherran nimenomaista käskyä luovuttaneet kuninkaalle kaksitoistasataa kukkarollista. Tataarien valtaistuimelle hän asetti erotetun khaanin veljen, ikäisensä nuoren miehen, joka ei liioin rakastanut veljeään ja johon Ali Kumurdshi suuresti luotti aikomissaan sodissa. Mitä suurvisiiri Jussufiin tulee, pantiin hänet viralta vasta muutamia viikkoja myöhemmin, jolloin Soliman pasha sai pääministerin arvonimen.
Minun tulee mainita, että herra de Villelongue ja useat ruotsalaiset ovat vakuuttaneet minulle tuon pelkän, Ruotsin kuninkaan nimessä sulttaanille ojennetun kirjeen vaikuttaneen kaikki nämä suuret muutokset Portissa; mutta herra de Fierville puolestaan on väittänyt minulle aivan päinvastaista. Olenpa joskus tavannut samanlaisia ristiriitaisuuksia minulle uskotuissa asiakirjoissakin. Moisessa tapauksessa on historioitsijan ainoana tehtävänä kertoa asia semmoisenaan, pyrkimättä tunkeutumaan sen vaikuttimiin, ja rajoittua vain sanomaan se, mitä tietää, koettamatta arvata sitä, mitä ei tiedä.
Sillä välin oli Kaarle XII viety Adrianopolin läheiseen pieneen Demirtashin linnaan. Lukematon paljous turkkilaisia oli kokoontunut tänne näkemään kuninkaan saapumista. Hänet kannettiin vaunuistaan sohvassa linnaan; mutta Kaarle peitti tyynyllä päänsä, jottei väkijoukko näkisi häntä.
Muutamia päiviä myöhemmin Portti suostui siihen hänen pyyntöönsä, että hän saisi asua Demotikassa, joka on pieni kaupunki kuuden penikulman päässä Adrianopolista, kuuluisan Hebrus-joen, nykyisen Martizan, varrella. Kumurdshi sanoi suurvisiiri Solimanille: "Mene ja ilmoita Ruotsin kuninkaalle, että hän voi jäädä Demotikaan koko iäkseen; minä vastaan sinulle siitä, että hän jo ennen vuoden kuluttua itsestänsä pyytää saada lähteä sieltä; mutta ennen kaikkea älä anna hänelle rahaa."
Niinpä siirrettiinkin kuningas nyt pieneen Demotikan kaupunkiin, jossa Portti määräsi hänelle ja hänen seurueellensa huomattavan erän muonavaroja. Mutta rahaa myönnettiin hänelle vain viisikolmatta ecutä päivässä, jotta hän niillä voisi ostaa sianlihaa ja viiniä, joita kumpaakaan tavaraa turkkilaiset eivät hankkineet hänelle. Mutta viiden sadan ecun päiväraha, joka hänellä oli ollut Benderissä, pidätettiin häneltä.