Mutta vielä kirkkaammin nousee minun näkyni minun eteeni, ja minun suuri näkyni huimaa minun päätäni, niin että minä otsaani pitelen. Sillä rakkaus nousee minun eteeni niinkuin elämän kirkastus, ja minä näen, kuinka rakkauden voima heittää elämän ylitse järjestyksen heleät säteet, niin että sisällinen hyminä elämän lävitse käy rakkaudessa. Ja nyt minä näen rakkauden kaikessa, ja minä näen, kuinka sen käden alla maailma muodostuu, ja muodot tasaiseen poljentaan asettuvat. Sillä maailma on paljas rakkauden ilmestys ja kuva, ja rakkaus sen lävitse kaikessa käy. Oh, sillä rakkaus on kaikki ja joka paikassa, ja rakkaus on paino ja pidätyksen voima, ja se on maat paikoilleen vaivuttanut ja vuorten syvät juuret asettanut, ja meret se rantojensa sisäpuolella hallitsee. Oh, sillä rakkaus on oleminen ja järjestys, ja jokaisen se sulkee itseensä ja vetää omaan paikkaansa, ja kun kaikki siihen on tullut, ja kun rakkaus kaikki on sääntänyt, niin sitte asettuu ijäinen lepo ylle, ja se ijäinen lepo on kirkastus ja taivas, ja se on järjestyksen suuri sointu. Oh, sillä minä näen rakkauden niinkuin maailman lain, jonka eteen kaikki taipuu, ja minä tunnen itseni turhaksi tämän minun suuren näkyni edessä, sillä minä näen koko maailman edessäni sointuun pyrkivän, ja minä olen heikko säkene.

XXVIII.

Minä olen keskellä sotaa, ja joka päivä hälisevät aseet minun ympärilläni. Mutta mitä minä siitä väliä pidän, ei se minua häiritse. Sillä se hukkuu minun mielestäni, ja minä saan sen puolesta ajatuksissani olla.

Ja nyt minä olenkin Bathsebaan itseni kaikilla ajatuksillani jättänyt. Sillä mitä on kaikki muu muuta kuin sokeaa humua, ja paljasta meren köykäistä vaahtoa. Minä olen kuningas ja minä olen suuria tekoja tehnyt, mutta mitä se minulle merkitsee, sillä se kaikki on ollut vaan mielen joutavaa kiihtymystä ja rauhattoman sydämen haavetta, eikä se minun sydämelleni mitään ole ollut. Ja unhottakoot toiset, että he ihmisiä ovat ja että heidän tarkoituksensa on oma elämänsä elää, eikä ulkopuolellansa tyhjissä askareissa olla, minä tiedän, että se suurin elämä on, kun itsessänsä ja itsellensä elää. Ja sentähden minä olen iloinen ja ylpeä, että minä rakkauteeni olen itseni kokonani jättänyt, sillä siinä ihminen ilmottaa, että hän suuri on, kun hän rakkautensa antaa suureksi kasvaa. Antaa siis elämän ympärillä häälyä, ei se minua häiritse ja minua ulos omasta sydämestäni eksytä, sillä minä olen itseni ja rakkauteni löytänyt, ja nyt minä olen sulkeutunut rakkauttani aina ja joka hetki ajattelemaan, ja rakkauttani minä sylissäni pidän ja sitä hellin ja hyväilen.

Minä pysyn siis leirini keskellä ja annan sen elämän ympärilläni liikkua, ei se häiritse minua. Ja minä unhotan sotajoukkoni, ja leirin ympärilläni, ja jos minä päiväisillä retkillä olen mukana, niin seuraan minä kuin unennäössä, ja keskellä voittoakin minä voiton unhotan ja ajattelen Bathsebaa. Ja kun minä satun toisten puheita kuulemaan, niin minun tahtoo suuni mennä nauruun, kun he puhelevat tyhjiä sanoja tyhjistä asioista, ja koko ajan sentään taitavat totisina ja tärkeinä toisiansa silmiin katsoa. Ikäänkuin se jostain hengen tärkeydestä olisi, jos se taikka tämä valtakunta mahtava on, taikka jos minä tai joku toinen kuningas voiton saan! Nauravalla suulla minä nostaisin kruunun päästäni, jos se niin minun mieleeni sattuisi ja läksisin ja menisin Bathseban tykö ja ottaisin häntä kädestä ja veisin kanssani ja eläisin hänen kanssaan kahden, enkä koko muusta maailmasta mitään muistaisi, enkä tahtoisikaan muistaa.

XXIX.

Minä olen kieltänyt itseni ajattelemasta Bathsebaa, sillä häntä on niin suloista ajatella, että minä tahdon taistella sitä vastaan. Sillä kun minä sen taistelun aloitankin, niin minä jo tiedän, että minä häviän siinä taistelussa, ja senkin tähden on minulle mieliksi sitä taistelua taistella, sillä se häviäminen on suloisin siinä.

Joskus siis teen minä väkivaltaa ajatuksilleni, ja käännän ne Bathsebasta pois, ja joka kerta, kun ne tahtovat häneen palata, niin seisatan minä ne, niin ett'en minä mitään ajattele. Mutta kun sitten on yksi hetki mennyt niin, että hänen kuvansa on elänyt minun sydämelläni vaan niinkuin lämmin ja epäselvä punerrus, ja kun sitä vielä on kestänyt toinenkin hetki, niin rupeaa sydämessä virkoamaan ja nousemaan, ja yhteen painoon kokoontuman. Sitte tulee raskas ja painava olla, ja joka silmänräpäys viekottelee yhä lämpimämpänä itsensä hellittämään ja laskemaan kaikki ajatuksensa valloilleen. Sielun eteen aukeutuu ikäänkuin hurmattu syvyys, johon olisi suloista ja lämpimänpunaista itsensä heittää, ja silmänräpäykseksi valahtaa mieli ylitse ja jättää itsensä sen ajatuksen valtaan, että olisi hurmattua silmänsä ja korvansa sulkea ja omat käskynsä rikottaa ja syntiä tehdä ja heittää itsensä sydämensä viekotuksen syliin. Sinä hetkenä herkähtää sydämestä ikäänkuin suuri verenvärinen ruusu, joka hiljaa levittää vertatippuvat lehtensä auki. Tumman rakkauden kuva versoo sydäntä lähelle ja mieli valuttaa ja väikkyy hervottoman unhottumisen kuvissa. Yht'äkkiä on päästänyt itsensä; yhdessä silmänräpäyksessä huumahtaa, ja silloin on Bathsebaan itsensä heittänyt, kaikki sydämen ajatukset pidättämättömässä kohinassa hänen ottavat, ja Bathsebaa, Bathsebaa ajattelee, kaiken, kaiken, koko elämän silmistänsä mielensä tulvaan hukuttaa.

XXX.

Oh, minä rakastan, rakastan.