Voi, sinä Bathseba, rakas, sinä olet niin rakas minulle, ja kun minä näin sinun edessäsi olen ja sinua katselen sinua vastapäätä, niin minun mieleni käy valletuksissa minussa, niin ett'en minä osaa rintani käyntiä salata, vaan värähtelen kasvoiltanikin. Oh, minä rakastan ja rakastan sinua, ja minun on suloista uskoa sinulle, että minä sinua rakastan, sillä minä näen, että sinä otat vastaan minun sanani ja kätket ne sydämeesi, ja minä näen, että se kätkeminen on suloinen työ sinulla. Minä rakastan, rakastan sinua, ja minun rintani pakahtuu, kun en minä koskaan saa sitä kyllikseni sanotuksi. Sillä katso, minun sydämeni minun rinnassani on niinkuin juokseva hunaja ja niinkuin lämmin ja heruva maito, ja kun minä sinua, Bathseba, katson, niin käy minun mieleni ylitse minussa, ja sinun silmiesi näkö viekottelee minun puhumaan. Oh, minä liikahtelen itsessäni, ja minun sydämeni liikahtelee, ja minä juovun, kun minä siitä saan sinulle puhua.
Bathseba, anna, kun minä otan sinun syliini nyt. Sillä minä en tiedä, mihin minä sinun kätkisin, että sinä minua lähellä olisit ja lähempänä vielä. Anna, kun minä sinun huuliltasi suutelosi otan. Voi, sillä minä olen sinun lähelleni vetänyt, ja minä tunnen, kuinka sinä hengität minun rinnallani. Oletko, oletko sinä minun sylissäni? Kuinka sinä olet suloinen! Minun poskeni hiipii sinun poskeasi vastaan, ja liittyy sinun poskeesi, voi, kuinka lämpimältä se vastaa. Anna, anna minun vetää itsesi minua lähelle, ja anna, anna meidän syleilymme olla kiinteän ja lähestyvän, niin että meidän hengityksemme nousee ja laskee yhdessä ja että me rintamme toisiamme vastassa tunnemme. Voi, sillä kun minun käteni sinun ympärillesi kiertyy ja kun minä hiljaa sinua lähelleni vedän, niin minä luulen mieleni seisahtuvan minun herkkyvästä onnestani, sillä maailmassa en minä mitään muuta halaja, kun sinua, jonka hengityksen minä käsivarsieni välillä tunnen, ja sinun minä itseeni upottaa halajaisin, ja ijäksi minä halajaisin näin sinua syleilemään jäädä. Oh, sillä kun meidän huulemme pitkään ja tykähtävään suuteloon yhtyvät, niin minä tunnen, niinkuin me toinen toiseemme vuotaisimme, enkä minä ikinä huuliani sinun huuliltasi irrottaa voisi. Oh, minä juon sinua, rakas, rakas Bathseba, ja keinuva taivas kumpuaa minun sydämeeni! Bathseba, Bathseba, sinun syleilysi on kiinteä ja lämmin, ja sinun suutelosi pitkä ja lähentyvä ja sinun silmiesi näössä minä kylven niinkuin elämän lähteessä, jumalani, autuuteni meri, minä jätän itseni ja kuolen.
XLVI.
O, Bathseba, minä näen, että sinä olet minun rakkauteni sylissä nyt ja minä näen, että sinä olet jättänyt itsesi siihen, ja että sinä silmilläsi riput minun huulillani, ja juot avoimeen sydämeesi minun rakkauteni sanoja, ikäänkuin sinä selvää hunajaa sydämesi täyteen joisit. Sillä, Bathseba, sinä olet minun ja sinä kuulut minulle ja minä omistan sinun sydämesi ja rintasi kokonaan, etkä sinä muuta ole kuin minun sydämeni värähdys.
Oh, minä tiedän, kuinka sinä ollut olet, minä tiedän sen, sillä minä olen sydämessäni sen elänyt. Sillä siitä asti, kun sinä minun silloin työnsit pois, ja olit minulle kova, ja jätit minun, niin olet sinä yhä ja yhä minua ajatellut, niinkuin minä sinua, ja sinun ajatuksesi ovat sinun sulattaneet, niin että nyt sinä olet sula ja paljas rakkaus minulle. Luuletko, rakas Bathseba, ett'en minä siitä tiedä! Sillä yhtäpäätä yötä ja päivää olen minä tuntenut sinun rakastavat ajatuksesi ympärilläni, ja niiden hively on ollut minulle niin vetävä, että minun joskus, kun minä olen ollut kesken toimiani, niin minun on täytynyt kaikki jättää ja istua ja sinua ajatuksissani halaamaan ruveta, sillä niin sinä olet minua lähellä ja minun ympärilläni ollut. Oi Bathseba, minun sydämeni satama ja minun mieleni lämmin päivä, minun omani ja ainoani, sinä rakastat minua!
Bathseba, sillä sinä olet minulle niinkuin maailmaksi tullut, ja minä tunnen, että minäkin olen sinun sydämesi maailma ja kaikki, ja minä tunnen, kuinka sinun ajatuksesi käyvät, sillä niin sinä tunnet itsessäsi, että on niinkuin sinä sitä varten vaan olisit elämän saanut, että sinä minun suuren rakkauteni sinua kohtaan tuntea saisit. Voi, kuinka suloista on rakastaa, ja olla rakkautensa löytänyt, ja kuinka suloista on kiittää, että on elämän saanut ja saa rakkaudessaan elää!
Enkä minä tiedä, mitä minä sinussa rakastan. Sillä sinä, sinä se vaan olet, jota minä rakastan, ja minä tunnen itseni, niinkuin minä olisin sinun orjasi ja sinun herrasi, ja minä tahtoisin sinun kaikkesi olla. Sillä sinä, sinä olet kaikki minulle, enkä minä ymmärrä, mitä minä sinun ulkopuolellasi näkisin, jolla minun silmissäni sisällystä olisi, ja joka minun silmäni vetäisi. Ja kun sinä minun edessäni istut ja minä lakkaamalla saan sinua katsella, enkä silmiäni sinusta pois käännä, niin minä kidun sentään, sillä en minä kyllikseni sinua katsotuksi saa. Minä luulen menehtyväni autuuteni alla, kun sinä nyt minun silmissäni olet. Sinä minun sydämeni silitys! Sinä, sinä. O Bathseba, sinä olet kaikki minulle, ja se olet sinä itse. Ja vaikka sinun kauneutesi sinun kasvoiltasi hupenisi niinkuin särkyvä koriste, ja sinä kauneutesi kadottaisit, niin yhtä kokonani minä sinua sittekin rakastaisin, ja yhtä suloinen olisi sinun läsnäolosi minun rinnalleni, sillä se olisit sinä, sinä aina, sinä, joka olet minun sydämeni valittu ja minun mieleni lepo. Ja vaikka sinä tekisit jotain, joka saisi ihmiset kauhulla kääntymään pois sinusta, ja joka saattaisi sinun maailman pilkaksi, niin ryysyihin minä pukisin itseni ja sitä surisin, mutta aina minä sinua seuraisin, ja olisin sydämeni voimalla sinuun kytketty niinkuin orja ja minun rakkauteni sinuun olisi yhtä palava, sillä sinä, sinä se olet, jota minä rakastan, sinä kokonasi eikä sinussa ole mitään, joka ei värähdyttäisi minun sydäntäni, kun minä ajattelen, että se sinussa on.
O! sinä Bathseba, minun sydämelläni olen minä sinuun kasvanut, ja minä olen kasvanut sinuun niin, että kaikki muu on minun mielestäni huvennut. Sillä tyhjä olen minä kaikelle muulle siitä asti kun minun silmäni sinun näkivät, o, Bathseba, ja maailman kuva on kuollut minussa kajaamasta, muuta kuin sinussa ja sinun kauttasi. O! ja väsynyt olen minä näkemään toisia naisia, ja vaikka maailma olisi ihanimpia naisia täynnä ja vaikka minä niiden kaikkien rakkauden voittaa voisin, mutta sinä olisit minulta poissa, niin mailma tuntuisi minulle kuolleella ja minä halajaisin elämästä pois niinkuin koditon, ja jos minä sinun kadottaisin, o, Bathseba, niin voimaton olisin minä sitte enää rakkautta tuntemaan, eikä minun silmiini sitä mahtia enää tulisi, joka naisen sydämen taipumaan saisi. O, sillä minun rakkauteni sinuun, o Bathseba, on suuri ja hurmattu, niinkuin se joku rikos ja synti olisi, ja se on itsensä niin ylölliseksi lyönyt, ikäänkuin sen takana kuolema kasvamassa olisi. O! Jumalani, mitä minä puhelen, että minä rakkauteni sinulle ilmotetuksi saisin!
Bathseba, minä raukenen sanojeni alla, sillä minun sanani, kun minä sinulle puhun, ovat rakkaudesta lämpimät ja minusta tuntuu, niinkuin niiden täytyisi punaiset olla ja niinkuin niillä olisi minun sydämeni veren väri. Voi, Bathseba, minä rakastan, ja minun rakkauteni opettaa merkillisiä sanoja minulle.