[a] ]

[ SIVISTYKSELLINEN ERISTÄYTYMINEN--ERIKOISTUMINEN--RAPPEUTUMINEN. ]

Terve henkinen ja aineellinen elämä tarvitsee kansallisen kokonaisuuden taustan, eikä keinotekoista, sepitettyä kansallista taustaa, väkivalloin sellaiseksi järkeiltyä, vaan luonnollisen välittömän kansallisen maaperän, pohjan, johon se upottaa juurensa, josta se imee mehunsa ja verensä, joka hetkellisen elämänuudistumisensa. Se tarvitsee elääkseen ja kukoistaakseen kansallisuuden kätkevän, kostuttavan, hedelmällisen mullan juurilleen, tarvitsee huokuvan ja henkivän, auringon ja kosteuden hedelmällisyydellä kyllästetyn kansallisen ilmakehän lehvistölleen.

Kun nyt ruotsinkielinen sivistyneistömme, huolimatta kansallisesta ja sivistyksellisestä pohjautumisestaan Suomen kansaan, antaa vallan hetkellisille mielialakiihkoiluilleen ja tilapäisen nurjamielisyyden sokaisemana johdonmukaisesti alkaa vieroittaa ja repiä itseänsä irti kansallisesta yhteydestä Suomen kansaan ja suomalaiseen yhteiselämään, niin kääntyvät tämän työskentelyn tuhoisat seuraukset ensi sijassa sitä itseään vastaan. Kun se vähitellen on vieroittanut mielestään, sammuttanut itsessään kansallisen myötätunnon Suomen suomalaista kansaa kohtaan, kun se vähitellen yhä jatkuvassa itseraasimistyössä on repinyt irti, katkonut ja kuolettanut ne hennot sisäiset suonet, joiden välityksellä se on tykkinyt yhtä elämää suomalaisen kansapohjansa kanssa, niin on se samalla eristäytynyt elinlähteistään, itse tukkinut ne tiehykkeet, joita myöten elämän lämmittävä elähyttävä mehu on virrannut sille.

*

Tämä eristäytyminen tapahtuu kahdella taholla, se on eristäytymistä Suomen kansasta uuden veren lähteenä ja se on eristäytymistä Suomen kansan sisäisistä elämyksistä uuden henkisen aineksen lähteenä.

Kun säännöllinen, välttämätön veren uusiutuminen nuorilla, kansapohjasta kohoavilla, vereksillä voimilla ehtyy sivistyneeltä luokalta, kun se välitön, vaistottu, veriin eletty, niin sanoakseni elämän animaalisen todellisuuden taju, jonka tämä nuori veri tuo mukanaan kansameren tiedottomilta pohjilta, ei enää verestä ja hedelmöitä tämän luokan elämänvaistoja, niin vapautuu tämä pintaluokka kyllä siitä raskaasta sulatustyöstä, jolla tämä yhtämittainen, ehtymätön uuden aineksen virta on omistettava ja valloitettava jo olevan sivistyspiirin kehään ja omaksi, mutta samalla ikäänkuin erillistyy ja irtautuu tämä luokka elämän elävältä pohjalta.

Sivistyksen ilmakehä on keinotekoista. Syntyperäinen sivistysihminen on sen kehässä tavallaan eroitettu todellisen elämän ulottuvilta ja saavutettavilta, turvissa sen välittömyydeltä, eristetty elävästä luonnosta: hän ei ole suoraan elämän kylmän välinpitämättömyyden varoissa ja valloissa, hän ei välittömästi riipu sen vaarallisesta odottamattomuudesta ja epäluotettavuudesta, sen pakanallisesta epäinhimillisyydestä.

Sivistysihminen kasvaa ja muodostuu kotien suojaavien ja sulkevien seinien sisäpuolella, kehittyy ja muovautuu kasvatuksen hoivaavan ja valikoivan, yht'aikaa hillitsevän ja kannustavan, karsivan ja kiihoittavan vaikutuksen alaisena. Palvelijoiden ja vahtimestarien avuliaat kädet vapauttavat hänet kaikista ruumiillisen itsepalveluksen ja itseavun kasvattavista vähäpätöisyyksistä; elämäntottumuksissaan eläytyy hän katujen asfaltin ihanteellisesti luotettavaan säntillisyyteen ja sen--kesken kaikkea sen kirjavaa sähköisää vilinääkin--yksiviivaiseen yllättämättömyyteen, eläytyy ravintola-, kylpylä-, matkailuelämän rahanpyörillä liukuvaan siloiseen elämänmenoon--yleensä kaikkeen sivistyselämän mekaanisesti helpotettuun, keinotekoisesti turvattuun, ikäänkuin elämisen ulkopuolelle siirrettyyn ja projisioituun, käsitteiksi ohennettuun ilmapiiriin. Koulu ja konttoori, opinnot ja työ kehittävät ja kiihoittavat hänessä täsmällistä ja selkeätä käsitejohtelua, abstrahoivaa elämäntarkastelua ja erittelyä; kirjojensa, tilisarekkeittensa, paperiomaisuuksiensa mekaanisesti monimutkaisissa ja kirjavissa, elimellisesti yksinkertaisissa, selkeissä ja yllättämättömissä, ihmisälyn hallittavissa käsitemaailmoissa tottuu hän näkemään elämänkin vain käsitteinä, katselemaan ja tajuamaan: ei luontoa, vaan luonnon luokiteltuja ilmiöitä; ravitsemaan mielikuvituksensa: ei elämänilmiöillä, vaan elämänilmiöiden typistävillä, väkivalloin selvyyden niukkaan pakkopaitaan kiristetyillä määritelmillä; tavoittelemaan työllään: ei maan mullasta ihmisponnistuksin ja -vaivoin kamppailtavaa ja luotavaa leipää, vaan jo suoritetun ihmistyön valmista kivettymää, rahaa; nauttimaan ja aistimaan: ei elämää, vaan taidetta, ei välitöntä luontoa, vaan ihmisälyn siivilöimää luonnon kuvausta. Sivistysihminen on sivistysilmakehän sovinnaisuuksien sekä kannattama että sitoma, hän on sen piirissä suistettu ikäänkuin valmiille, teräksisille raiteille, joita myöten on soljuvaa, kevyttä liukua, mutta jotka myöskin jäykästi sitovat hänet puitteisiinsa. Sen piirissä joutuu hän kaikissa elämänsuhteissaan välittömän paljaan elämänkosketuksen ylä- ja ulkopuolelle, koko elämänkokemuksessaan kauttaaltaan keinotekoisuuden varaan.

Minkä sivistysihminen täten on turvattu, sen hän myöskin on ohennettu elämäntajussaan; minkä hän käsitteellisesti elämästä selkeytyy, sen hän vaistoissa ja elämäntunnon välittömyydessä niukentuu ja köyhtyy. Elämän vaikeuden, hankaluuden ja vaarallisuuden ohella on häneltä mennyt menetyksiin elämän kasvattava mahtikin. Ken ei joudu käsittelemään elämää ikäänkuin omin paljain kourin, hän ei myöskään koskaan saa omiin tarttuviin käsiinsä elävää tuntoa elämän todellisuudesta, sen yli-inhimillisestä väkevyydestä, sen murtavasta voimakkuudesta ja alttiisti taipuvaisuudesta: sen vastahakoisesta elävästä muodostuvaisuudesta ihmiskäden ja ihmistahdon alla. Vasta se ihminen, ken omin käsin on kamppailevassa taistelussa käsitellyt, muovannut maan hengetöntä, hedelmällistä multaa; vasta se ihminen, jolle elämä vielä on omin välittömin tajuin ja aistein koettua ja elettyä, joka on ollut käsityksin ja silmityksin elävän luonnon kanssa ja omien aistimustensa opettamana kokenut, että elämä ei ole käsitteitä, vaan todellisuutta, että elämän kannattavana mahtina ei ole pankista nostettava raha, vaan mullasta taisteltava ja odotettava leipä, että ihmiselämä ei ole nauttimista ja käsite-fantomien kekseliästä, ketterää sommittelemista, johtelemista ja yhdistelemistä, vaan työtä ja luomista; vasta sille ihmiselle, kenen mielikuvitus lapsuuden herkistä päivistä miehuuden paisuvaan työponteen asti on ravittu läsnäolevalla, elävällä elämällä, vasta hänelle avautuvat elämän todellisuuden aarniot kaikessa versovassa hedelmällisyydessään ja kaikessa hyytävässä pimennossaan, vasta hänellä on elämä elävänä tajussaan ja veressään.