Kun elämäntunto on purrut niin syvälle kansaan, että siinä virkoaa yksilöllinen hengentietoisuus, niin silloin on koittamassa hetki, jolloin tämä kansa on saavuttamassa henkisen täysikäisyytensä. Heränneissä, virittyneissä yksilöissään on Suomenkin kansan henki ottava sivistyksen soihdun omiin käsiinsä valaistakseen sillä omat hämäränsä, luonteensa ja lahjojensa, toivojensa ja pettymystensä salat, oman elämänpolttonsa tuimuuden ja oman paisuvan elämänriemunsa, oman voimansa tarmon ja oman heikkoutensa häpeän.

Tällaisessa yksilöllisyyttä käyvässä ja kuohuvassa sivistyksessä ja sivistyneistössä, joka samalla pohjautuu elävään ja omana elettyyn kansaan, on Suomen kansa vihdoinkin taas löytävä itsensä kansallisesti ja sivistyksellisesti eheänä ja väkevänä. Siinä sivistyneistössä on se tapaava omanaan ja elävänä elimen, jonka välityksellä yksin se voi elää sivistyskansan elämää, luoda ulkonaiset vaikutuksensa ja sisäisten elämystensä rikkaudet omaksi tajutuksi ja tietoisaksi hengen kokonaisuudekseen.

[ ALAVIITTEET. ]

[[1]] Nykyään on kuitenkin vaara tarjolla, että vanha suomalainen raamattumme, tämä länsisuomalais-hämäläisen sivistyskautemme ainoa suuri kirjallinen perintö, jonka ytimekäs iskevä kieli ja harras sanakuvauksen mahti ovat kirjallisuutemme miehisimpiä kaunistuksia, että se hyvää tarkoittavassa uusimisinnossa tässä merkityksessä on tuleva turmelluksi ja laimennetuksi.
[[2]] Voihan tällainen romanttisesti hurmioitunut kotitanhua-ihannointi toisinaan tosin johtaa hupaisiinkin ajatuksen kuperkeikkoihin kuten esimerkiksi on käynyt sille intoilijalle, joka puhuessaan eteläpohjalaisesta puukko- ja aidanseiväskultuurista, varsin selitettävässä ja inhimillisessä perintämuistojen kultausharrastuksessa haltioituu ruotsinkielisellä alueella näkemään siinä sotaisen urheiluhengen ja seikkailuhurmioisen viikinkimielen karskeja ilmauksia, kun hän taas melkoista ynseämmin määrittelee saman ilmiön, kun se esiytyy suomenkielisellä alueella, kansanluonteen sameaksi viehtymykseksi joukkomurhiin. Mutta asiallisesti eivät tämmöiset rakkauden ylenpalttisuudesta aiheutuneet ajatushoiperrukset merkitse mitään vaaraa yhteiselämälle, jos vaan niiden pohjana on terve yhteiskunnallisen elämän taju ja tarve.