Maailman näky puhkee sydämelle, kuin heräävän kukkasen silmä, tai kuin nuoren neidon tuoreet hymyraikkaat kasvot. Heleällä rinnalla heleän maailman keskellä, niinkuin riemun harppu on ihmisen rinta, jota elämä joka hetki iloisesti puhaltelee.
IX.
Elämä on sinistäkin ja värähtävää. Se katsoo syvillä silmillä ihmisen sydämeen ja sytyttää kalpeat kukkaset siinä.
Niinkuin tumma lampi hämärässä metsässä, jonka pinnalla suuret ulput avaavat valkeat silmänsä, semmoinen on elämä, syväkatseiseksi herättävä. Tai niinkuin korkean plataanipuiston myrttihämärä siimes, hymisevän hiljainen. Niinkuin korkean temppelin ylhäinen pilaristo, jonka juurelle polvistuu, kaikki sanat sammuvina huulilta, ja rinta vaan täysinäisen hiljaiseksi hyminöityvänä, semmoinen on elämä.
Elämä on ihmettä. Niinkuin hiljentyneen meren hämärät syvyydet, jotka viheriöinä temppeleinä avautuvat katsojan alle, semmoisena avautuu elämä ihmisen edessä. Elottoman suur- ja kylmäsilmäiset neidot heräävät siellä salaperäisten vihervähämäräin syvänteiden peitosta, nousevat kalpeine kasvoineen ihmisen eteen ja katsovat merikosteilla silmillään liikkumattoman totisina häntä silmään ja sieluun, merenvihervät hiukset kosteilla olkapäillä.
Unen silmät katsovat elämässä ihmistä sieluun kuin suuret suur'silmäiset lummekukkaset. Siniseksi virkoo ihminen elämässä.
X.
Parsifal, sininen ritari vaeltaa maailmaa. Rinnassa syttyy ja sammuu.
Maailma on tähtiä ja kukkas-silmiä, värähtää myrttinä sen sinisoivan maailman keskellä, valmiiksikin virkoo saman lumotumman maailman edessä. Parsifal vaeltaa hämärät uneksumusmetsät, Parsifal vaeltaa välkkyvät purppurasoittoiset kaupungit, raukenee sairas-sieluisena unena, joka kalvaa suur'silmäiseksi ihmisen, mutta harppunakin heläjää hänen rintansa ilosäkenöitsevän maailman edessä.
Vaeltaa Parsifal maailmaa, rintansa värähdettynä. Koska on hän saapuva sinne, jossa värähdysrinta ihminen valkenee liikutetun kiitoksen tähtenä? Koska polvistuu hymistysrintainen Parsifal Graalin rukouksiin avaavassa kuorissa?